Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 23.03.2022/Pykälä 2


 

 

 

 

 

§ 2

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Johtosäännön mukaan kutsu monijäsenisen hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään seitsemän päivää ennen kokousta, ellei hallintoelin ole osaltaan toisin päättänyt.

 

Kokouskutsu on lähetetty 16.3.2022.

 

Johtosäännön mukaan yliopiston monijäseniset toimielimet ovat päätösvaltaisia, kun puheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Puheenjohtajan päätöksellä monijäseninen hallintoelin voi pitää sähköpostikokouksen tai kokoontua kokonaan tai osittain videoneuvottelun, puhelimen tai muun etäosallistumismuodon välityksellä. Puheenjohtaja on päättänyt, että kokous pidetään MD300-kokoustilassa, mahdollisuus osallistua myös Teamsilla.

 

Esitys Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksytään esityslista.

 

Päätös Esityksen mukainen. Esityslistan kohta 4 siirrettiin käsiteltäväksi listan loppuun.