Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 23.03.2022/Pykälä 3


 

 

Dnro 197/01.01.03/2022

 

Valmistelija Hanna Ollikainen-Richards

§ 3

Dekaanin esitys akateemiselle rehtorille yliopistolehtorin, hoitotiede, erityisesti terveyspedagogiikka, tehtävään otettavasta henkilöstä: Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10§:n 5 momentin, kohdan 9 mukaan dekaani tekee ehdotuksen rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Itä-Suomen yliopiston toimivaltamääräyksen mukaisesti dekaani tekee esityksen neliportaisen uramallin mukaisen toistaiseksi täytettävän tehtävän, pl. professorit, täyttämisestä akateemiselle rehtorille.

 

Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitoksella on ollut haettavana yliopistonlehtorin (hoitotiede, erityisesti terveyspedagogiikka) tehtävä toistaiseksi.

 

Tehtävää haki määräaikaan mennessä kaksi hakijaa: TtT Ari Haaranen ja TtT Marja Hult.

 

Yliopistonlehtorin palvelussuhteeseen valittavan tulee olla soveltuvan tohtorin tutkinnon suorittanut ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito (johtosääntö 31§).

 

Yliopiston opetus- ja tutkimustehtävää hoitavalta vaaditaan, että hän hallitsee sen kielen, suomen tai ruotsin, jolla hänen on annettava opetusta (asetus 770/2009). Tiedekunnan dekaani myöntää erivapauden yliopistoasetuksen kielitaitovaatimuksiin (johtosääntö 33§).

 

Hakijoilla on tehtävään vaadittava soveltuva tohtorintutkinto. Tehtäväntäyttötyöryhmä kutsui molemmat hakijat haastatteluun.

 

Tehtäväntäyttöryhmä toteaa arviointimuistionsa (liite) yhteenvetona, että TtT Ari Haaranen omaa hakijoista parhaimmat edellytykset toimia hoitotieteen, erityisesti terveyspedagogiikka, yliopistonlehtorin tehtävässä.

 

Hoitotieteen laitos esittää, että TtT Ari Haaranen nimitetään po. yliopistonlehtorin tehtävään toistaiseksi 1.8.2022 alkaen.

 

Ari Haaranen on valmistunut terveystieteiden tohtoriksi vuonna 2012 Itä-Suomen yliopistosta. Hän on suorittanut myös ammatillisen opettajan pedagogiset opinnot (60 op).

 

TtT Ari Haarasen CV ja julkaisuluettelo ovat liitteenä.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee esityksen.

 

Päätös Esityksen mukainen.