RSS-linkki
Kokousasiat:https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 25.04.2023/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Dnro 991/03.01.00/2022
Valmistelija Susanna Järvelin-Pasanen
§ 20
Aikuisten psykoanalyyttisen yksilöpsykoterapian ja kuvataidepsykoterapian koulutusohjelman valintaperusteiden ja opetussuunnitelman hyväksyminen
Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on päättää opetussuunnitelmista ja tutkintovaatimuksista sekä opiskelijoiden valintaperusteista.
Valtioneuvoston asetus 1120/2010 terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta on tullut voimaan 31.12.2011. Asetuksen 2a pykälän mukaan psykoterapeutin nimikesuojatun ammattinimikkeen käyttämisen edellytyksenä on, että asianomainen henkilö on suorittanut yliopiston tai yliopiston yhdessä muun kouluttajaorganisaation kanssa järjestämän psykoterapeuttikoulutuksen. Psykoterapeuttina toimimisen edellyttämä osaaminen hankitaan vähintään 60 opintopisteen laajuisilla opinnoilla, jotka koostuvat teoriaopintojen, työnohjauksessa tapahtuvan psykoterapeuttisen potilastyön, koulutuspsykoterapian ja opintonäytetyön opintokokonaisuuksista. Osaaminen osoitetaan näytöllä. Yliopisto antaa opiskelijalle todistuksen koulutuksen suorittamisesta.
Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tai filosofisen tiedekunnan järjestämä psykoterapeuttikoulutus on asetuksen (VNA 1120/2010) mukaista terveydenhuollon psykoterapeutin ammattinimikkeeseen johtavaa terveydenhuollon täydennyskoulutusta. Koulutuksia hallinnoi Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskus. Täydennyskoulutuksissa opiskelijalla ei ole tutkinto-opiskelijastatusta. Valitulle opiskelijalle myönnetään määräaikainen opinto-oikeus siihen koulutusohjelmaan, johon hakija on valittu.
Akateeminen rehtori on nimittänyt psykoterapeuttikoulutuksen johtoryhmän 17.12.2019. Johtoryhmän toimikausi on 4 vuotta. Johtoryhmään kuuluu tällä hetkellä kaksi (2) varsinaista ja yksi (1) varajäsen filosofisesta tiedekunnasta, kolme (3) varsinaista ja kaksi (2) varajäsentä terveystieteiden tiedekunnasta sekä yksi (1) varsinainen ja yksi (1) varajäsen Jatkuvan oppimisen keskuksesta. Psykoterapeuttikoulutuksen johtoryhmä on käsitellyt opetussuunnitelman. Johtoryhmä valitsi koulutuksen yliopiston vastuuhenkilöksi professori Minna Valkonen-Korhosen. Koulutusohjelman johtajana toimii TtM, kouluttajapsykoterapeutti, psykoterapiakouluttaja, kuvataidepsykoterapeutti Kirsi Huttula Suomen Kuvataidepsykoterapia ry:stä.
Esitys Tiedekuntaneuvosto hyväksyy aikuisten psykoanalyyttisen yksilöpsykoterapian ja kuvataidepsykoterapian koulutusohjelman valintaperusteet ja opetussuunnitelman liitteiden mukaisesti sekä delegoi dekaanille opetussuunnitelmiin mahdollisesti tulevien täydennysten ja korjausten hyväksymisen.
Päätös Esityksen mukainen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |