Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 25.04.2023/Pykälä 5


 

 

Dnro 606/01.01.03/2023

 

Valmistelija Hanna Ollikainen-Richards

§ 5

Dekaanin esitys akateemiselle rehtorille yliopisto-opettajan, ravitsemustiede, tehtävään otettavasta henkilöstä: Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10§:n 5 momentin, kohdan 9 mukaan dekaani tekee ehdotuksen rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Itä-Suomen yliopiston lääketieteen laitoksella, kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikössä on ollut sisäisesti haettavana yliopisto-opettajan (ravitsemustiede) tehtävä toistaiseksi.

 

Tehtävään haki määräaikaan mennessä yksi hakija, THM Liisa Tammela. Hakijayhteenveto on liitteenä.

 

Yliopisto-opettajan tulee olla soveltuvan ylemmän yliopistotutkinnon suorittanut henkilö, jolla on hyvä käytännön perehtyneisyys opetustehtävien alaan ja hyvä opetustaito (johtosääntö 31§).

 

Yliopiston opetus- ja tutkimustehtävää hoitavalta vaaditaan, että hän hallitsee sen kielen, suomen tai ruotsin, jolla hänen on annettava opetusta (Asetus 770/2009). Tiedekunnan dekaani myöntää erivapauden yliopistoasetuksen kielitaitovaatimuksiin (johtosääntö 33§).

 

Lääketieteen laitos, kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö esittää, että yliopisto-opettajan tehtävään nimitetään THM Liisa Tammela 1.6.2023 alkaen toistaiseksi.

 

THM Liisa Tammela on suorittanut terveystieteiden maisteritutkinnon ravitsemustieteen alalta Kuopion yliopistossa vuonna 1998. Hän on myös laillistettu ravitsemusterapeutti. Hän työskentelee parhaillaan yliopisto-opettajana Itä-Suomen yliopistossa.

 

THM Liisa Tammela täyttää johtosäännössä mainitut yliopisto-opettajan kelpoisuusvaatimukset ja tehtävämäärityksen edellytykset.

 

Liitteenä ovat arviointiryhmän muistio, tehtävään esitettävän ja julkaisuluettelo.

 

Opetusnäytettä ei vaadita.

 

Itä-Suomen yliopiston toimivaltamääräyksen mukaisesti dekaani tekee esityksen neliportaisen uramallin mukaisen toistaiseksi täytettävän tehtävän, pl. professorit, täyttämisestä akateemiselle rehtorille.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee esityksen.

 

Päätös Esityksen mukainen.