RSS-linkki
Kokousasiat:https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 22.02.2023/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Dnro 425/01.01.03/2023
Valmistelija Henni Nevalainen
§ 13
Tehtäväalan ja tehtävämäärityksen käsittely: yliopistonlehtori, musiikkikasvatus
Johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituisten tehtävien ja vakinaistamispolun tehtävien tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä.??
Seuraava soveltavan kasvatustieteen ja opettajakoulutuksen osaston tehtävän tehtävämääritys on liitteenä:?
Yliopistonlehtorin, musiikkikasvatus, tehtävä
Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee tehtävän tehtäväalan ja tehtävämäärityksen. Tehtäväkuvaukseen voidaan tehdä käsittelyn jälkeen tarpeellisia muutoksia.
Päätös Esityksen mukainen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |