Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 25.01.2024/Pykälä 2


 

 

 

 

 

§ 2

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Johtosäännön mukaan kutsu monijäsenisen hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään seitsemän päivää ennen kokousta, ellei hallintoelin ole osaltaan toisin päättänyt.

 

Kokouskutsu on lähetetty 18.1.2024.

 

Johtosäännön mukaan yliopiston monijäseniset toimielimet ovat päätösvaltaisia, kun puheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Puheenjohtajan päätöksellä monijäseninen hallintoelin voi pitää sähköpostikokouksen tai kokoontua kokonaan tai osittain videoneuvottelun, puhelimen tai muun etäosallistumismuodon välityksellä. Puheenjohtaja on päättänyt, että kokous pidetään Teams-kokouksena.

 

Esitys Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksytään esityslista.

 

Päätös Esityksen mukainen. Asiakohta 8 Filosofisen tiedekunnan väitöskirjojen arviointi ja vastaväittäjien ohjeistus otetaan käsittelyyn asiakohdassa 4. Seuraavat asiakohdat numeroidaan 5-8.