Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 19.06.2024/Pykälä 20


 

 

Dnro 40/03.00.01/2024

 

Valmistelija Emma Mertakorpi

§ 20

Silmätautien erikoislääkärikoulutuksen poikkeuslupa asetukseen 55/2020

Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen rakenne on määritetty sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa 56/2015, (muutettu asetuksella 55/2020 ja 1240/2022).

 

STMn asetuksen 55/2020 mukaan muualla kuin yliopistosairaalassa tapahtuvan koulutuksen pituuden tulee olla yhdeksän kuukauden terveyskeskuspalvelun lisäksi vähintään yksi vuosi. Yliopistollisessa sairaalassa tapahtuvan koulutuksen pituuden tulee olla vähintään yksi vuosi lukuun ottamatta liikuntalääketieteen, terveydenhuollon, työterveyshuollon ja yleislääketieteen koulutusohjelmia.

 

Koulutusjärjestelyistä tulee huolehtia alueellisesti tarkoituksenmukaisella tavalla ottaen huomioon erikoistumiskoulutuksen tavoitteet sekä palvelujärjestelmän osaamistarpeet ja koulutusmahdollisuudet. Koulutuksen suorittamista koskevia alueellisia erikoisalakohtaisia ehtoja määriteltäessä yliopiston tulee pyytää asiasta lausunto alueelliselta neuvottelukunnalta. Alueellisen neuvottelukunnan lausunto ohjaa yliopiston toimintaa erikoislääkärikoulutuksen järjestämisessä. Asetuksesta poikkeamisen myöntää tiedekuntaneuvosto alueellista neuvottelukuntaa kuultuaan.

 

 

Silmätautien erikoisala on hakenut poikkeusta asetukseen 55/2020. Poikkeusta haetaan muualla kuin yliopistosairaalassa tapahtuvan koulutuksen vaatimukseen siten, että vaatimuksesta luovutaan 3 vuoden määräajaksi kokonaan ja koulutuksen voi suorittaa terveyskeskusjaksoa lukuun ottamatta kokonaan Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.

Perustelut poikkeusluvan myöntämiseksi on esitetty liitteessä 1.

 

Erikoilääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen paikallinen ammatillinen jatkokoulutustoimikunta (AJT) käsitteli esityksen 14.3.2024 kokouksessaan ja alueellinen neuvottelukunta 21.5.2024 kokouksessaan antoi puoltavan lausunnon poikkeusluvan myöntämiseksi 3 vuoden määräajaksi.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto myöntää silmätautien erikoislääkärikoulutukseen asetuksesta 55/2020 poikkeuksen 3 vuoden määräajaksi, siten että terveyskeskusjaksoa lukuun ottamatta koulutus voidaan suorittaa kokonaan Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.

 

Päätös Esityksen mukainen.