Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 19.06.2024/Pykälä 9


 

 

Dnro 2486/01.08.00/2024

 

Valmistelija Hanna Ollikainen-Richards

§ 9

Molekulaarisen toksikologian dosentin arvon myöntäminen FT Jenni Küblbeckille

FT Jenni Küblbeck on esittänyt, että hänelle myönnettäisiin dosentin arvo alalle molekulaarinen toksikologia (Molecular Toxicology) Itä-Suomen yliopistossa terveystieteiden tiedekunnassa. Hakijan CV ja julkaisuluettelo ovat liitteenä.

 

Terveystieteiden tiedekunnan dosenttitoimikunta on todennut kokouksessaan, että dosentuuri on tarkoituksenmukainen opetuksen ja tutkimuksen kannalta. Terveystieteiden tiedekunnan dekaani on kutsunut asiantuntijoiksi dosentti Merja Korkalaisen (THL) ja professori Janne Hukkasen (Oulun yliopisto).

 

Dosentti Korkalainen on antanut lausuntonsa 16.5.2024 ja professori Hukkanen 22.5.2024. Molemmat asiantuntijat pitävät hakijaa tieteellisesti pätevänä hakemaansa dosentuuriin ja puoltavat dosentin arvon myöntämistä. Asiantuntijoiden lausunnot ovat liitteenä.

 

Yliopistolain (558/2009) 89 §:n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön sekä hyvä opetustaito.

 

Terveystieteiden tiedekunnan dosenttitoimikunta on todennut käsitellessään hakemusta, että hakija täyttää terveystieteiden tiedekunnan kriteerit opetustaidon osalta.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 §:n kohdan 8 mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on päättää dosentin arvon myöntämisestä.

 

Hakija täyttää yliopistolain 89 §:ssä dosentilta vaadittavan kelpoisuuden sekä terveystieteiden tiedekunnan dosentuuriohjeen dosentin arvoon vaadittavat kriteerit.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto toteaa, että hakija täyttää yliopistolain 89 §:ssä dosentilta vaadittavan kelpoisuuden sekä terveystieteiden tiedekunnan dosentuuriohjeen dosentin arvoon vaadittavat kriteerit ja päättää myöntää FT Jenni Küblbeckille molekulaarisen toksikologian dosentin arvon.

 

Päätös Esityksen mukainen.