Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Itä-Suomen yliopiston hallitus
Pöytäkirja 25.04.2024/Pykälä 3


 

 

 

Dnro 61/00.03.01/2024

 

Valmistelija

Puheenjohtaja Lea Karjalainen-Ryynänen  

§ 3

Vararehtorien hakuprosessi

Yliopistolain (558/2009) 14 §:n 2 momentin 7-kohdan mukaan hallituksen tehtävänä on mm. "valita rehtori tai rehtorit ja päättää heidän työnjaostaan."

 

Yliopiston johtosäännön 4 §:n mukaan "Itä-Suomen yliopistossa on rehtori ja kaksi vararehtoria. Rehtori johtaa yliopiston toimintaa ja hoitaa yliopistolain rehtorille määräämiä tehtäviä. Vararehtorien vastuualueet ovat tutkimus ja koulutus. Hallituksen päätöksen mukaisesti yliopistossa voi olla lisäksi useampia vararehtoreita. Rehtori päättää rehtoraatin työnjaosta ja sijaisuuksista tarkemmin yhteistyössä vararehtoreiden kanssa."

 

Hallitus päättänyt 13.2.2024 kokouksessaan, että vararehtorien hakuprosessin aikataulu on seuraava:

21.-22.3.2024 Päätös vararehtoreiden hakuprosessista

23.3.-19.4.2024 Vararehtoreiden hakuaika

25.4.2024 Hallituksen kokous: päätös haastatteluihin valittavista vararehtorikandidaateista.

16.5.2024 Hallituksen kokous: haastattelut osa 1

12.-13.6.2024 Hallituksen kokous: haastattelut osa 2 (12.6.) ja päätös vararehtoreista (13.6.)

 

Hallitus toteaa, että yliopistokollegio järjestää yliopistoyhteisölle vararehtorihaun kärkikandidaateille kuulemistilaisuuden Kuopion kampuksella 27.5.2024 klo 12-15 Snellmania-rakennuksen auditoriossa (Sn200) ja Joensuun kampuksella 28.5.2024 klo 9-12 Agora-rakennuksen auditoriossa (AT100).

 

Hallitus valitsi 22.3.2024 kokouksessaan rehtoriksi akateemisen rehtori Tapio Määtän 1.1.2025 alkavalle viisivuotiskaudelle. Lisäksi hallitus päätti kokouksessaan tutkimuksesta vastaavan vararehtorin ja koulutuksesta vastaavan vararehtorin rekrytointiprosessin käynnistämisestä ja hyväksyi tehtävien hakukuulutukset. Vararehtorien toimikausi on 1.1.2025-31.12.2029.

 

Hakuajan päättyessä perjantaina 19.4.2024 ja vasta esityslistan toimittamisen jälkeen, toimitetaan määräaikaan mennessä hakeneiden hakijoiden hakemukset hallitukselle erikseen. Tiedote vararehtorihakijoista julkaistaan maanantaina 22.4.2024.

 

Puheenjohtaja esittelee tutkimuksesta vastaavan ja koulutuksesta vastaavan vararehtorin rekrytointiprosessia kokouksessa tarkemmin.

Pöytäkirjaan merkittiin, että hakuajan päättymiseen 19.4.2024 mennessä tutkimusvararehtorin tehtävään on tullut yhteensä viisi hakemusta, joista kaikki täyttivät kelpoisuusehdot. Koulutusvararehtorin tehtävään on määräajassa tullut yhteensä 14 hakemusta, joista yhden kohdalla (Supriya Mathew) eivät puuttuvan tohtorin tutkinnon takia kelpoisuusehdot täyttyneet. 

Tutkimusvararehtorin tehtävän kelpoiset hakijat ovat: 

Professori, KTT Pia Heilmann  

Assistant Professor, PhD Muhammad Haroon Khan 

Varadekaani, FT Jussi Kukkonen

Research Supervisor, PhD Somasundaram Rathinasamy 

Dekaani, LT Jussi Pihlajamäki

 

Koulutusvararehtorin tehtävän kelpoiset hakijat ovat: 

PhD Sivakumar Devi Abirami 

Varadekaani, Doctor of Philosophy, Tiina Airaksinen 

Vararehtori, FT Piia Björn 

Tutkijatohtori, FT Ana Gebejes   

Varadekaani, FT Markku Hauta-Kasari 

Varadekaani, KT Laura Hirsto  

Laitosjohtaja, KTT Saara Julkunen

Assistant Professor, PhD Muhammad Haroon Khan 

Professori, PsT Marja Laasonen 

Vapaa tutkija, FT Lars Gunnas Lundsten 

Dekaani, KT Janne Pietarinen 

Dekaani, YTT, TtL Sari Rissanen 

Professori, MMT Timo Tokola 

 

 

 

Esitys Hallitus valitsee kärkihakijat 16.5.2024 pidettäviin haastatteluihin.

 

Päätös  Hallitus valitsi seuraavat henkilöt 16.5.2024 pidettäviin haastatteluihin perustuen käytännössä osoitettuun monipuoliseen johtamiskokemukseen ja vararehtorin toimialaan liittyvään laaja-alaiseen asiantuntijuuteen:

Tutkimusvararehtori: 

Varadekaani, FT Jussi Kukkonen

Dekaani, LT Jussi Pihlajamäki

 

Koulutusvararehtori: 

 Varadekaani, Doctor of Philosophy, Tiina Airaksinen

Vararehtori, FT Piia Björn

Varadekaani, FT Markku Hauta-Kasari

Varadekaani, KT Laura Hirsto

Professori, PsT Marja Laasonen

Dekaani, KT Janne Pietarinen

Dekaani, YTT, TtL Sari Rissanen

Professori, MMT Timo Tokola

Hallitus päätti pitää 16.5.2024 haastatteluiden jälkeen ylimääräisen kokouksen 20.5.2024 klo 11-13 Teamsillä, jossa valittaisiin kärkihakijat yliopistokollegion järjestämiin yliopistoyhteisön kuulemisiin ja hallituksen 12.6.2024 pitämiin toisen kierroksen haastatteluihin.