Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Itä-Suomen yliopiston yliopistokollegio
Pöytäkirja 07.05.2024/Pykälä 4


 

 

Dnro 2227/02.05.02.02/2024

 

§ 4

Yliopiston tilinpäätös ja toimintakertomus

Rehtori esitteli toimintakertomuksen. Rehtori esitti tietoja mm. keskeisistä tapahtumista vuonna 2023, tutkinnoista ja julkaisuista, täydentävästä rahoituksesta sekä arviota todennäköisestä tulevasta kehityksestä. Talous- ja rahoitusjohtaja esitteli tilinpäätöksen taloustietoja.

 

Yliopistokollegion jäsenillä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä. Keskustelu oli monipuolista, keskusteltiin muun muassa Venäjä-yhteistyön päättymisen vaikutuksista, tohtorintutkintojen määristä, ohjauksen vaatimista resursseista, tohtorikoulutuspiloteista, määräaikaisuuksista/vakinaistamisista sekä vuokrakustannuksista.

 

Tilinpäätöksen toimintakertomuksen sivulla 28 taulukossa "Avoimen toimintakulttuurin yliopisto" on kohdassa "Naisten osuus opetus- ja tutkimushenkilöstön uravaiheissa III ja IV" prosenttiluvut väärin päin. Tekninen virhe korjataan julkaistavaan dokumenttiin ja se on jo korjattu käännökseen.