Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 20.05.2024/Pykälä 13


 

 

Dnro 3905/01.01.02/2023

 

Valmistelija Marko Junkkarinen

§ 13

Dekaanin ehdotus apulaisprofessorin (vakinaistamispolku, Tenure Track), sosiaalipsykologia tehtävään otettavasta: tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Apulaisprofessorin (vakinaistamispolku Tenure Track), sosiaalipsykologia, tehtävä on ollut haettavana 21.12.2023 päättyneenä hakuaikana. Tehtävää hakivat (3): YTT Aija Logren, YTT Jari Martikainen ja VTT Mika Simonen.

 

Tehtäväkuvauksen mukaan:

"Apulaisprofessorin tehtävänä on toteuttaa ja edistää sosiaalipsykologista tutkimusta sekä antaa sosiaalipsykologian opetusta kaikilla tasoilla ja osallistua laitoksen muuhun toimintaan. Tehtävässä annettava opetus ja ohjaus toteutetaan suomen ja englannin kielellä. Tehtävään valittavan odotetaan osallistuvan hanketoimintaan, kansallisen ja kansainvälisen tutkimusrahoituksen hakemiseen sekä kansainvälisten tutkimusverkostojen toimintaan.

 

Tehtävään valittavalta edellytetään tohtorin tutkintoa sosiaalipsykologian alalta, hyvää suomen kielen taitoa, kykyä ohjata ja opettaa englannin kielellä.

 

Täytettävänä olevaan apulaisprofessorin tehtävään ei vaadita käytännöllistä perehtyneisyyttä tehtävänalaan.?

 

Edellisten kriteereiden lisäksi hakijoiden arvioinnissa huomioidaan:

. julkaisut tieteenalan keskeisissä julkaisuissa,

. aktiivisuus tutkimusrahoituksen hakemisessa,

. yliopistollinen opetus- ja ohjauskokemus sekä pedagoginen kehittäminen,

. kokemus tutkimushankkeiden johtamisesta,

. kansainvälinen tieteellinen työskentely,

. aktiivisuus tiedeyhteisön toiminnassa ja

. suunnitelma oman tutkimuksen ja alan kehittämisestä.

 

Lisäksi hakijoita arvioitaessa arvostamme laaja-alaisia tutkimus- ja opetusansioita sosiaalipsykologian keskeisissä teoreettisissa kysymyksissä ja niiden sovellusaloilla. Tämän lisäksi arvostamme sosiaalipsykologian keskeisten teorioiden ja tieteenalan kysymysten hallintaa sekä valmiuksia ohjata erilaisista metodisista lähtökohdista tehtäviä opinnäytteitä.

 

Tehtävä on tarkoitus täyttää neljän vuoden määräajalle 1.8.2024 lukien. Määräaikaisuuden perusteena on määräaikainen tutkimus- ja opetustehtävä (Tenure Track)."

 

Kyseisen tehtävän tehtäväntäyttötoimikunta (varadekaani Minna Tanskanen (pj.), professorit Eerika Finell, professori Aini Pehkonen, johtava hallintopäällikkö Marko Junkkarinen ja talous- ja henkilöstösuunnittelija Tuula Ranne) esittää yksimielisesti asiantuntijalausuntoihin sekä hakemusasiakirjoihin perustuen, että tehtävään otetaan YTT Jari Martikainen. 

 

Tehtäväntäyttötoimikunnan laatima valintamuistio on liitteenä.  Lisäksi liitteenä ovat asiantuntijalausunnot (professori Inga Jasinskaja-Lahti, Helsingin yliopisto, professori Olaug S. Lian, University of Norway ja professori James Liu, Victoria University of Wellington).

 

Tehtäväntäyttötoimikunnan puheenjohtaja on päätöksellään vapauttanut Martikaisen opetusnäytteen antamisesta, sillä hänen opetusansionsa käyvät ilmi hakemusasiakirjoista. YTT Jari Martikainen täyttää johtosäännössä mainitut apulaisprofessorin palvelussuhteen ehdot ja tehtävämäärityksessä mainitut edellytykset.

 

Dekaanin ehdotus rehtorille on, että YTT Jari Martikainen otetaan apulaisprofessorin (vakinaistamispolku, Tenure Track), sosiaalipsykologia, tehtävään neljän vuoden määräajaksi 1.8.2024 lukien tai sopimuksen mukaan. Määräaikaisuuden perusteena vakinaistamispolku, Tenure Track.

 

Esitys:  Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta YTT Jari Martikainen ottamiseksi apulaisprofessorin (vakinaistamispolku, Tenure Track), sosiaalipsykologia, tehtävään 1.8.2024 lukien tai sopimuksen mukaan.

 

Päätös Esityksen mukainen.