Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Itä-Suomen yliopiston hallitus
Pöytäkirja 16.05.2024/Pykälä 3


 

 

Dnro 61/00.03.01/2024

 

Valmistelija

Puheenjohtaja Lea Ryynänen-Karjalainen

  

§ 3

Vararehtorien hakuprosessi

Yliopistolain (558/2009) 14 §:n 2 momentin 7-kohdan mukaan hallituksen tehtävänä on mm. "valita rehtori tai rehtorit ja päättää heidän työnjaostaan."

 

Yliopiston johtosäännön 4 §:n mukaan "Itä-Suomen yliopistossa on rehtori ja kaksi vararehtoria. Rehtori johtaa yliopiston toimintaa ja hoitaa yliopistolain rehtorille määräämiä tehtäviä. Vararehtorien vastuualueet ovat tutkimus ja koulutus. Hallituksen päätöksen mukaisesti yliopistossa voi olla lisäksi useampia vararehtoreita. Rehtori päättää rehtoraatin työnjaosta ja sijaisuuksista tarkemmin yhteistyössä vararehtoreiden kanssa."

 

Hallitus on päättänyt 13.2.2024 kokouksessaan, että vararehtorien hakuprosessin aikataulu on seuraava:

 

21.-22.3.2024 Päätös vararehtoreiden hakuprosessista

23.3.-19.4.2024 Vararehtoreiden hakuaika

25.4.2024 Hallituksen kokous: päätös haastatteluihin      valittavista vararehtorikandidaateista

16.5.2024  Hallituksen kokous: haastattelut osa 1 

12.-13.6.2024 Hallituksen kokous: haastattelut osa 2 (12.6.) ja päätös vararehtoreista (13.6.)

 

Hallitus valitsi 25.4.2024 seuraavat henkilöt 16.5.2024 pidettäviin haastatteluihin perustuen käytännössä osoitettuun monipuoliseen johtamiskokemukseen ja vararehtorin toimialaan liittyvään laaja-alaiseen asiantuntijuuteen:

 

Tutkimusvararehtori:

Varadekaani, FT Jussi Kukkonen

Dekaani, LT Jussi Pihlajamäki

 

Koulutusvararehtori:

Varadekaani, Doctor of Philosophy, Tiina Airaksinen

Vararehtori, FT Piia Björn

Varadekaani, FT Markku Hauta-Kasari

Varadekaani, KT Laura Hirsto

Professori, PsT Marja Laasonen

Dekaani, KT Janne Pietarinen

Dekaani, YTT, TtL Sari Rissanen

Professori, MMT Timo Tokola

 

Hallitus päätti pitää 16.5.2024 haastatteluiden jälkeen ylimääräisen kokouksen 20.5.2024 klo 11-13, jossa valittaisiin kärkihakijat yliopistokollegion järjestämiin yliopistoyhteisön kuulemisiin (27.5.2024 klo 12-15 Kuopiossa ja 28.5.2024 klo 9-12 Joensuussa) ja hallituksen 12.6.2024 pitämiin toisen kierroksen haastatteluihin.  

 

Esitys Hallitus haastattelee haastatteluihin valitut hakijat.

 

Päätös Esityksen mukainen.