Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Itä-Suomen yliopiston hallitus
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 3


 

 

Dnro 61/00.03.01/2024

 

Valmistelijat

Rehtori Jukka Mönkkönen

Akateeminen rehtori Tapio Määttä  

§ 3

Koulutusvararehtorikandidaattien toinen haastattelu

Yliopistolain (558/2009) 14 §:n 2 momentin 7-kohdan mukaan hallituksen tehtävänä on mm. " valita rehtori tai rehtorit ja päättää heidän työnjaostaan."

 

Yliopiston johtosäännön 4 §:n mukaan "Itä-Suomen yliopistossa on rehtori ja kaksi vararehtoria. Rehtori johtaa yliopiston toimintaa ja hoitaa yliopistolain rehtorille määräämiä tehtäviä. Vararehtorien vastuualueet ovat tutkimus ja koulutus. Hallituksen päätöksen mukaisesti yliopistossa voi olla lisäksi useampia vararehtoreita. Rehtori päättää rehtoraatin työnjaosta ja sijaisuuksista tarkemmin yhteistyössä vararehtoreiden kanssa."

 

Yliopistolain 17 §:n 2 momentin 4-kohdan mukaan rehtorin tehtävänä on "vastata hallituksessa käsiteltävien asioiden valmistelusta ja esittelystä".

 

Hallitus on päättänyt 20.5.2024 haastatteluihin ja hakemuksiin perustuvaan kokonaisarvioin perusteella, että vararehtorien rekrytointiprosessissa kärkihakijoina jatkavat seuraavat:

 

Tutkimusvararehtori: 

Varadekaani, FT Jussi Kukkonen 

Dekaani, LT Jussi Pihlajamäki 

 

Koulutusvararehtori: 

Varadekaani, FT Markku Hauta-Kasari 

Varadekaani, KT Laura Hirsto  

Professori, PsT Marja Laasonen 

 

Rekrytointiprosessi on jatkunut kärkihakijoiden soveltuvuustesteillä ja yliopistokollegion järjestämillä yliopistoyhteisön kuulemisilla Kuopiossa 27.5.2024 Kuopiossa ja 28.5.2024 Joensuussa.

 

Puheenjohtaja on kutsunut hallituksen ja rehtoraatin koolle yhteisön kuulemisten jälkeen 29.5.2024 pidettävään hallituksen kokoukseen keskustelemaan vararehtorien rekrytointien tilanteesta. Hallitus totesi saaneensa rekrytointiprosessin aikana riittävän informaation päätöksen tekemiseksi tutkimusvararehtorin tehtävän osalta ja valitsi dekaani, LT Jussi Pihlajamäen tutkimusvararehtoriksi 1.1.2025 alkaen. Koulutusvararehtorin tehtävän osalta hallitus totesi, että rekrytointiprosessi jatkuu 12.6.2024 pidettävällä jatkohaastattelulla ja päätös koulutusvararehtorista tehdään 13.6.2024 kokouksessa.    

 

Esitys Hallitus haastattelee kärkihakijat ja valitsee koulutusvararehtorin 13.6.2024.   

 

Päätös Esityksen mukainen.