RSS-linkki
Kokousasiat:https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Itä-Suomen yliopiston yliopistokollegio
Pöytäkirja 22.10.2024/Pykälä 3
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Dnro 60/00.03.00/2024
§ 3
Yliopistokollegion kuuleminen yliopiston johtosääntöuudistuksesta
Yliopiston hallituksen tehtävänä on hyväksyä johtosäännöt, ja muut vastaavat yleistä järjestäytymistä koskevat määräykset (yliopistolaki 558/2009, 14.2 §:n kohta 8). Johtosääntöön ollaan valmistelemassa muutoksia koskien erityisesti tiedekuntaneuvoston tehtäviä. Lisäksi valmistelussa on selvitetty muita johtosäännön muutostarpeita.
Johtosääntömuutoksia on esittelemässä lakiasiainjohtaja Petri Rintamäki. Paikalla on myös Itä-Suomen yliopiston hallituksen puheenjohtaja Lea Ryynänen-Karjalainen.
Esitys Yliopistokollegion kuulemisen tarkoituksena on selvittää yliopistokollegion näkemyksiä johtosääntömuutoksista. Kuulemisen perustana on esitys, jossa on kuvattu eritellysti voimassa olevan johtosäännön mukaiset määräykset, muutosten tavoitteet sekä ehdotukset muutoksiksi.
Päätös Esityksen mukainen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |