Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 24.04.2025/Pykälä 15


 

 

Dnro 555/01.01.03/2025

 

Valmistelija Henni Nevalainen

§ 15

Ehdotus KM Heli Pesosen ottamisesta yliopisto-opettajan, ohjaus, tehtävään: tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 10 mukaan dekaanin tehtävänä on päättää tiedekuntaneuvostoa kuultuaan neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään valittavasta (pois lukien professorit, vanhemmat yliopistonlehtorit ja vanhemmat kliiniset opettajat). 

 

Johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituisten tehtävien ja vakinaistamispolun tehtävien tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä. 

 

Yliopisto-opettajan, ohjaus, tehtävä sijoittuu kasvatustieteen ja psykologian osastoon. Tehtävän täyttö suorarekrytointina on osaston näkökulmasta tarkoituksenmukaisin vaihtoehto. Kasvatustieteen ja psykologian osasto on esittänyt, että KM Heli Pesonen otetaan yliopisto-opettajan, ohjaus, tehtävään 1.8.2025 lukien. Osaston esitys perusteluineen on liitteenä. 

 

Yliopisto-opettajan palvelussuhteeseen valittavalla tulee olla soveltuva 

 

ylempi yliopistotutkinto sekä hyvä käytännön perehtyneisyys opetustehtävien alaan ja hyvä opetustaito (johtosääntö 31 §). 

 

Heli Pesonen on toiminut 1.9.2018 alkaen määräaikaisesti yliopisto-opettajan ja projektitutkijan tehtävissä.  Määräaikainen tehtävä on päättymässä 31.7.2025. Yliopisto-opettajan tehtävässä vaadittu hyvä opetustaito on todennettavissa Pesosen opetusportfolion pohjalta. 

 

Heli Pesonen täyttää johtosäännössä mainitut yliopisto-opettajan palvelussuhteen ehdot ja yliopisto-opettajan, ohjaus, tehtävässä vaadittavat edellytykset.  

 

Kasvatustieteen ja psykologian osaston osastonjohtajan ehdotus on, että KM Heli Pesonen otetaan yliopisto-opettajan, ohjaus, tehtävään 1.8.2025 lukien.

 

Esitys Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta KM Heli Pesosen ottamiseksi yliopisto-opettajan tehtävään 1.8.2025 lukien. Samalla tiedekuntaneuvosto käsittelee kyseisen tehtävän tehtäväalan ja tehtävämäärityksen, joka on kuvattu osaston esityksessä.

 

Päätös Esityksen mukainen.