RSS-linkki
Kokousasiat:https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 24.04.2025/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Dnro 5343/03.00.01/2024
Valmistelija Satu Kouki
§ 8
Perustutkintokoulutuksen siirtymäsääntöjen ja vastaavuustaulukoiden hyväksyminen lukuvuosille 2025-2028
Johtosäännön 9 §:n 4 kohdan mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on mm. päättää opetussuunnitelmista. Koulutuksen johtosäännön 18 §:n mukaan tutkinto-ohjelman opetussuunnitelmasta tulee käydä ilmi muun muassa tutkintorakenne (ml. opintojaksot ja niiden laajuudet), tutkinnon ja sen osien osaamistavoitteet, sisällöt, arviointimenetelmät ja opetusmuodot, samoin kuin mahdolliset siirtymämääräykset.
Akateeminen rehtori on 17.12.2024 ohjeistanut siirtymäsäännöistä uuden ja vanhan opetussuunnitelman välillä. Ohjeen mukaan siirtymämenettelyt kuvataan selvästi opetussuunnitelmaan. Yleensä on syytä kuvata myös uusien ja vanhojen opetussuunnitelmien väliset vastaavuustaulukot (esim. uusien ja vanhojen opintojaksojen vastaavuus).
Osa siirtymäsäännöistä ja vastaavuustaulukoista on vahvistettu tiedekuntaneuvostossa 27.2.2025.
Osastoissa on valmisteltu seuraavat vastaavuustaulukot ja siirtymäsäännöt:
Humanistisen osaston siirtymäsäännöt ja vastaavuustaulukot
Kasvatustieteiden ja psykologian osaston siirtymäsäännöt ja vastaavuustaulukot (samalla vahvistetaan työ- ja organisaatiopsykologian kaksi opintojaksoa, jotka ovat suoritettavissa vain 2025-2026 ajan helpottamaan opiskelijoiden opetussuunnitelmien välistä siirtymää)
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osaston siirtymäsääntöjä ja vastaavuustaulukot
Teologian osaston siirtymäsäännöt ja vastaavuustaulukot
Esitys Esitän, että tiedekuntaneuvosto hyväksyy perustutkintokoulutuksen siirtymäsäännöt ja vastaavuustaulukot lukuvuosille 2025-2028 liitteiden mukaisesti ja valtuuttaa varadekaanin hyväksymään niihin pieniä korjauksia ja muutoksia.
Päätös Esityksen mukainen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |