Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 20.11.2025/Pykälä 7


 

 

Dnro 152/03.04.09/2025

 

Valmistelija Maiju Parviainen

§ 7

Filosofisen tiedekunnan väitöskirjojen kuvaukset, arviointikriteerit ja arviointiasteikot

Filosofisen tiedekunnan tutkimuksen toimikunta on toimittanut tiedekuntaneuvostoon vahvistettavaksi esityksen väitöskirjojen kuvauksista, arviointiasteikoista, arviointikriteereistä ja arviointiprosessista 1.1.2026 lähtien.

 

Väitöskirjaohjeistuksen uudistus on tehty kansallisten suositusten ja tutkijayhteisön tarpeiden pohjalta. Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen vaatimuksiin ei esitetä muutoksia. Nyt esitetyt uudistukset ovat suosituksia, jotka koskevat monografian pituutta sekä artikkelitutkimuksen yhteenvedon sisältöä ja pituutta. Aiempaa tekstiä on muotoiltu selkeämmäksi. Arviointikriteereitä on jäsennelty osin uusiksi ja kirjoitettu auki kriteereitä, jotka aiemmin sisältyivät esitarkastajan ohjeeseen. Sisältö on pääpiirteittäin säilynyt samana.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto hyväksyy väitöskirjojen kuvaukset, arviointiasteikot, arviointikriteerit ja arviointiprosessin esityksen mukaisesti sekä delegoi dekaanille tai tutkimuksesta vastaavalle varadekaanille mahdolliset tarkennukset ja korjaukset. 

 

 

Päätös Esityksen mukainen.