RSS-linkki
Kokousasiat:https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulun johtokunta
Pöytäkirja 25.11.2025/Pykälä 3
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Dnro 700/00.04.00.02/2025
Valmistelija johtava rehtori Jyrki Huusko
§ 3
Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulun työ- ja loma-ajat lukuvuosina 2026–2027, 2027–2028 ja 2028–2029
Perusopetuslain 23 §:n mukaan lukuvuodessa on 190 työpäivää, joista vähennetään arkipäiviksi sattuvat itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Perusopetusasetuksen 7 §:n mukaan koulun lukuvuosi päättyy viikon 22 viimeisenä arkipäivänä (lauantai).
Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulun työ- ja loma-ajoissa pyritään samanaikaisuuteen Joensuun kaupungin kanssa. Tällä tavoitellaan erityisesti niiden perheiden palvelua, joilla on lapsia useammassa kaupungin alueella toimivassa koulussa.
Joensuun kaupunki on valmistellut seudullisesti seuraavien kolmen lukuvuoden työ- ja loma-aikapäätöksiä. Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulu on osallistunut tähän valmisteluun, jossa toteutettiin maakunnallinen Wilma-kysely. Kysely oli auki myös harjoittelukoulun väelle sekä molempien normaalikoulujen oppilaiden tai lukiolaisten huoltajille. Kyselyyn vastasi 1711 vastaajaa ja päätöksen mukaisesta aikatauluista jokainen vaihtoehto sai yli puolet äänistä: lv. 2026–2027 (52,1 %), lv. 2027–2028 (58,8 %) sekä lv. 2028–2029 (60,2 %). Vastaajista oppilaita oli 15 %, huoltajia 65 %, opetushenkilökuntaa 18 %, kuntalaisia 2 % sekä muita 1 %.
Joensuun kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta on omalta osaltaan päättänyt ottaa käyttöön tämän päätöksen mukaiset työ- ja loma-ajat kokouksessaan 15.9.2025. Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulun henkilöstöllä oli mahdollisuus ottaa kantaa työ- ja loma-aikojen osalta sähköpostitse 5.9.–12.9.2025. Kuulemisessa tuli kaksi esitystä puoltavaa kannanottoa.
Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulun johtosäännön 24 §:n mukaan harjoittelukoulun johtava rehtori ratkaisee harjoittelukoululle kuuluvan asian, jollei laissa, asetuksessa tai johtosäännössä toisin säädetä tai määrätä. Johtosäännössä ei säädetä tai määrätä koulun työ- ja loma-aikojen päättämisestä.
Johtava rehtori on päättänyt, että Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulussa noudatetaan lukuvuosina 2026–2027, 2027–2028 ja 2028–2029 seuraavia työ- ja loma-aikoja. Ajat ovat yhteneväiset Joensuun kaupungin vahvistamien työ- ja loma-aikapäätösten kanssa.
LUKUVUOSI 2026-2027
Syyslukukausi
• Koulu alkaa, ke 12.8.2026
• Syysloma, vk 42 12.-16.10.2026
• Syyslukukausi päättyy, ti 22.12.2026
Kevätlukukausi
• Koulu alkaa, to 7.1.2027
• Hiihtoloma, vk 10 8.-12.3.2027
• Pääsiäinen 26.-29.3.2027
• Helatorstai, to 6.5.2027
• Vapaapäivä, pe 7.5.2027
• Koulu päättyy, la 5.6.2027
LUKUVUOSI 2027-2028
Syyslukukausi
• Koulu alkaa, ke 11.8.2027
• Syysloma, vk 42 18.-22.10.2027
• Itsenäisyyspäivä, ma 6.12.2027
• Syyslukukausi päättyy, ke 22.12.2027
Kevätlukukausi
• Koulu alkaa, ma 10.1.2028
• Hiihtoloma, vk 10 6.-10.3.2028
• Pääsiäinen 14.-17.4.2028
• Vappupäivä, ma 1.5.2028
• Helatorstai, to 25.5.2028
• Koulu päättyy, la 3.6.2028
LUKUVUOSI 2028-2029
Syyslukukausi
• Koulu alkaa, to 10.8.2028
• Syysloma, vk 42 16.-20.10.2028
• Itsenäisyyspäivä, ke 6.12.2028
• Syyslukukausi päättyy, pe 22.12.2028
Kevätlukukausi
• Koulu alkaa, ma 8.1.2029
• Hiihtoloma, vk 10 5.-9.3.2029
• Pääsiäinen 30.3.-2.4.2029
• Vappupäivä, ti 1.5.2029
• Helatorstai, to 10.5.2029
• Koulu päättyy, la 2.6.2029
Esitys Saatetaan tiedoksi Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulun työ- ja loma-ajat lukuvuosina 2026–2027, 2027–2028 ja 2028–2029.
Päätös Saatettiin tiedoksi Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulun työ- ja loma-ajat lukuvuosille 2026–2027, 2027–2028 ja 2028–2029.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |