Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Esityslista 22.01.2026/Asianro 6


 

 

Dnro 118/00.05/2026

 

Valmistelija Annikki Honkanen

 

Tiedekuntaneuvoston päätösvallan siirtäminen opetussuunnitelmia ja opiskelijavalintaperusteita koskevissa asioissa

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on muun muassa päättää opetussuunnitelmista ja tutkintovaatimuksista sekä opiskelijoiden valintaperusteista.

 

Tiedekuntaneuvosto voi siirtää päätösvaltaansa kuuluvan asian dekaanin tai tiedekunnan alaisen yksikön johtajan ratkaistavaksi. Toiminnan sujuvuuden näkökulmasta on tarkoituksenmukaista, että tiedekuntaneuvosto siirtää päätösvaltaansa alla kuvatulla tavalla.

 

Opetussuunnitelmalla tarkoitetaan kokonaisuutta, joka sisältää tutkintorakenteen sekä tutkinnon ja sen osien osaamistavoitteet, sisällöt, suoritustavat ja arviointimenetelmät (koulutuksen johtosääntö 2 §).

 

Opetustarjonnalla tarkoitetaan opetussuunnitelmassa vahvistettujen opintojen toteutusta seuraavana lukuvuonna ja mahdollisesti tarkempaa ajoitussuunnitelmaa (esim. lukukausi- tai perioditasolla). Opetusohjelmalla tarkoitetaan opetuksen ja tenttien aikatauluja. Opetusohjelmassa voidaan vahvistaa myös mm. opettajat ja tentaattorit, oppimateriaali ja kirjallisuus, opetuksen toteuttaminen etä- tai lähiopetuksena ja tilatiedot, jos näitä ei vahvisteta muualla (tarkemmin akateemisen rehtorin päätös 17/2024, 26.4.2024 Perustutkintokoulutuksen kehittämisen linjaukset opetussuunnitelmatyössä vuosille 2025–2028).

 

1. Päätösvallan siirtäminen tutkimuksesta vastaavalle varadekaanille

  • Tieteellisen jatkokoulutuksen opetussuunnitelmien pienten muutosten hyväksyminen.

Merkittävät muutokset hyväksyy aina tiedekuntaneuvosto. Merkittäviksi muutoksiksi katsotaan mm. tutkinnon rakennetta koskevat muutokset ja aiemmin opetussuunnitelmaan hyväksytyn opintojakson poisjääminen siten, ettei sitä voi suorittaa millään tavalla.

  • Tieteellisen jatkokoulutuksen opetustarjonnan hyväksyminen seuraavaa lukuvuotta varten
  • Tieteellisen jatkokoulutuksen opetusohjelmien hyväksyminen seuraavaa lukuvuotta varten
  • Tieteellisen jatkokoulutuksen opiskelijavalintaperusteiden muutosten hyväksyminen
  • Väitöskirjojen arvostelu lukukauden viimeisen tiedekuntaneuvoston kokouksen ja seuraavan lukukauden ensimmäisen tiedekuntaneuvoston kokouksen välisellä ajalla.

 

2. Päätösvallan siirtäminen koulutuksesta vastaavalle varadekaanille

  • Muun kuin tieteellisen jatkokoulutuksen opetussuunnitelmien (pl. opetusohjelmat) pienten muutosten hyväksyminen.

Merkittävät muutokset hyväksyy aina tiedekuntaneuvosto. Merkittäviksi muutoksiksi katsotaan mm. tutkinnon rakennetta koskevat muutokset ja aiemmin opetussuunnitelmaan hyväksytyn opintojakson poisjääminen siten, ettei sitä voi suorittaa millään tavalla.

  • Muun kuin tieteellisen jatkokoulutuksen opetustarjonnan hyväksyminen seuraavaa lukuvuotta varten
  • Muun kuin tieteellisen jatkokoulutuksen opiskelijavalintaperusteiden muutosten hyväksyminen.

 

3. Päätösvallan siirtäminen laitoksen koulutuksesta vastaavalle varajohtajalle

  • Muun kuin tieteellisen jatkokoulutuksen opetusohjelmien hyväksyminen seuraavaa lukuvuotta varten.

Jos opetus koskee useampaa laitosta/osastoa, opetusohjelmasta päättää koulutuksesta vastaava varadekaani laitosten/osastojen varajohtajia kuultuaan.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto hyväksyy toimivaltansa siirtämisen opetussuunnitelmia ja opiskelijavalintaperusteita koskevissa asioissa edellä esitetyllä tavalla.

 

Päätös