Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Esityslista 22.01.2026/Asianro 10


 

 

Dnro 1970/00.01.01/2020

 

Valmistelija Susanna Järvelin-Pasanen

 

Tiedekuntaneuvoston päätösvallan siirtäminen väitöskirjan arvostelua sekä opetussuunnitelmia ja opiskelijavalintaperusteita koskevissa asioissa

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on mm. arvostella väitöskirjat ja päättää opetussuunnitelmista ja tutkintovaatimuksista sekä opiskelijoiden valintaperusteista. Tiedekuntaneuvosto voi siirtää päätösvaltaansa kuuluvan asian dekaanin tai tiedekunnan alaisen yksikön johtajan ratkaistavaksi. Toiminnan sujuvuuden näkökulmasta on tarkoituksenmukaista, että tiedekuntaneuvosto siirtää päätösvaltaansa seuraavasti.

 

Opetussuunnitelmalla tarkoitetaan kokonaisuutta, joka sisältää tutkintorakenteen sekä tutkinnon ja sen osien osaamistavoitteet, sisällöt, suoritustavat ja arviointimenetelmät (Koulutuksen johtosääntö 2 §). Opetustarjonnalla tarkoitetaan opetussuunnitelmassa vahvistettujen opintojen toteutusta seuraavana lukuvuonna ja mahdollisesti tarkempaa ajoitussuunnitelmaa (esim. lukukausi- tai perioditasolla). Em. tiedot voidaan hyväksyä myös opetussuunnitelmien osana. Opetusohjelmalla tarkoitetaan opetuksen ja tenttien aikatauluja. Opetusohjelmassa voidaan vahvistaa myös mm. opettajat ja tentaattorit, oppimateriaali ja kirjallisuus, opetuksen toteuttaminen etä- tai lähiopetuksena ja tilatiedot, jos näitä ei vahvisteta muualla (tarkemmin akateemisen rehtorin päätös 17/2024, 26.4.2024 Perustutkintokoulutuksen kehittämisen linjaukset opetussuunnitelmatyössä vuosille 2025–2028).

 

  1. Päätösvallan siirtäminen dekaanille

-            Väitöskirjojen arvostelu vastaväittäjän lausunnon perusteella lukukauden viimeisen tiedekuntaneuvoston kokouksen ja seuraavan lukukauden ensimmäisen tiedekuntaneuvoston kokouksen välisellä ajalla.

 

2. Päätösvallan siirtäminen tutkimuksesta vastaavalle varadekaanille

-          Tieteellisen jatkokoulutuksen opetussuunnitelmien (pl. opetusohjelmat) pienten muutosten hyväksyminen.

o        Merkittävät muutokset hyväksyy aina tiedekuntaneuvosto. Merkittäviksi muutoksiksi katsotaan mm. tutkinnon rakennetta koskevat muutokset ja aiemmin opetussuunnitelmaan hyväksytyn opintojakson poisjääminen siten, ettei sitä voi suorittaa millään tavalla.

-          Tieteellisen jatkokoulutuksen opetustarjonnan hyväksyminen seuraavaa lukuvuotta varten.

-          Tieteellisen jatkokoulutuksen opetusohjelmien hyväksyminen seuraavaa lukuvuotta varten.

-          Tieteellisen jatkokoulutuksen opiskelijavalintaperusteiden muutosten hyväksyminen.


3. Päätösvallan siirtäminen koulutuksesta vastaavalle varadekaanille

-          Muun kuin tieteellisen jatkokoulutuksen opetussuunnitelmien (pl. opetusohjelmat) pienten muutosten hyväksyminen.

o        Merkittävät muutokset hyväksyy aina tiedekuntaneuvosto. Merkittäviksi muutoksiksi katsotaan mm. tutkinnon rakennetta koskevat muutokset ja aiemmin opetussuunnitelmaan hyväksytyn opintojakson poisjääminen siten, ettei sitä voi suorittaa millään tavalla.

-          Muun kuin tieteellisen jatkokoulutuksen opetustarjonnan hyväksyminen seuraavaa lukuvuotta varten.

-          Muun kuin tieteellisen jatkokoulutuksen opiskelijavalintaperusteiden muutosten hyväksyminen.

 

4. Päätösvallan siirtäminen laitoksen koulutuksesta vastaavalle varajohtajalle

-          Muun kuin tieteellisen jatkokoulutuksen opetusohjelmien hyväksyminen seuraavaa lukuvuotta varten.

-          Opetusohjelmamuutoksien hyväksyminen lukuvuoden aikana.

-          Jos opetus koskee useampaa laitosta, opetusohjelmasta päättää koulutuksesta vastaava varadekaani laitosten varajohtajia kuultuaan.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto hyväksyy toimivaltaansa kuuluvan väitöskirjojen arvostelun dekaanille edellä kuvatun mukaisesti.

Tiedekuntaneuvosto hyväksyy toimivaltansa siirtämisen opetussuunnitelmia ja opiskelijavalintaperusteita koskevissa asioissa edellä esitetyllä tavalla.

 

Päätös