RSS-linkki
Kokousasiat:https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 23.04.2026/Pykälä 10
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Dnro 416/01.01.03/2026
Valmistelija Henni Nevalainen
§ 10
Ehdotus KT Kirsi Raetsaaren ottamisesta yliopistonlehtorin, opinto- ja uraohjaus, tehtävään: tiedekuntaneuvoston kuuleminen
Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 10 mukaan dekaanin tehtävänä on päättää tiedekuntaneuvostoa kuultuaan neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään valittavasta (pois lukien professorit, vanhemmat yliopistonlehtorit ja vanhemmat kliiniset opettajat).
Johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituisten tehtävien ja vakinaistamispolun tehtävien tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä.
Yliopistonlehtorin, opinto- ja uraohjaus, tehtävä sijoittuu Kasvatustieteiden ja psykologian osastoon. Tehtävän täyttö suorarekrytointina on perusteltu rekrytointitapa oppiaineen kannalta. Kasvatustieteiden ja psykologian osasto on esittänyt, että KT Kirsi Raetsaari otetaan yliopistonlehtorin, opinto- ja uraohjaus, tehtävään 1.8.2026 lukien. Osaston esitys perusteluineen on liitteenä.
Yliopistonlehtorin palvelussuhteeseen valittavan tulee olla soveltuvan tohtoritutkinnon suorittanut ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito (johtosääntö 31 §). Raetsaari on hoitanut 1.8.2025 alkaen määräaikaisesti opinto- ja uraohjauksen yliopistonlehtorin tehtävää. Määräaikainen tehtävä on päättymässä 30.6.2027. Yliopistonlehtorin tehtävässä vaadittu hyvä opetustaito on todennettavissa Raetsaaren opetusportfolion pohjalta.
Kirsi Raetsaari täyttää johtosäännössä mainitut yliopistonlehtorin palvelussuhteen ehdot ja yliopistonlehtorin, opinto- ja uraohjaus, tehtävässä vaadittavat edellytykset.
Kasvatustieteiden ja psykologian osaston osastonjohtajan ehdotus on, että KT Kirsi Raetsaari otetaan yliopistonlehtorin, opinto- ja uraohjaus, tehtävään 1.8.2026 lukien.
Esitys Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta KT Kirsi Raetsaaren ottamiseksi yliopistonlehtorin tehtävään 1.8.2026 lukien. Samalla tiedekuntaneuvosto käsittelee kyseisen tehtävän tehtäväalan ja tehtävämäärityksen, joka on kuvattu osaston esityksessä.
Päätös Esityksen mukainen.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |