RSS-linkki
Kokousasiat:https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 23.04.2026/Pykälä 7
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Dnro 1537/01.08.00/2025
Valmistelija Henni Nevalainen
§ 7
Dosentin arvon myöntäminen VTT Maria Pietilälle
VTT Maria Pietilä on hakenut kasvatustieteen, erityisesti korkeakoulututkimuksen (Educational Sciences, Especially Higher Education Research) dosentin arvoa Itä-Suomen yliopistoon. Dosenttihakemus on pantu vireille 15.12.2025 Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa.
Yliopistolain (558/2009) 89 §:n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön sekä hyvä opetustaito.
Kasvatustieteen ja psykologian osasto on todennut VTT Maria Pietilän hakeman dosentuurin tarkoituksenmukaiseksi osaston opetuksen ja tutkimuksen kannalta seuraavin perustein: ”VTT Pietilä hakee dosentuuria, jotta kytkeytyisi vahvemmin osaksi Itä-Suomen yliopiston, erityisesti filosofisen tiedekunnan akateemista yhteisöä mahdollistaen mm. tutkimus- ja opetusyhteistyön. Pietilä on tehnyt tutkimusta esimerkiksi seuraavista teemoista: yliopisto-organisaatiot, akateeminen rekrytointi, tutkijanarviointi sekä sukupuolten tasa-arvo korkeakouluissa.
Pietilän asiantuntijuus korkeakoulututkimuksen saralla vahvistaisi yleisen kasvatustieteen ja yliopistopedagogiikan osaamisesta sekä kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen oppiaineen laaja-alaista opetus- ja tutkimustoimintaa ja täydentäisi näin myös laajemmin koko osaston asiantuntijuutta.”
Filosofisen tiedekunnan dekaani päätti kutsua asiantuntijoiksi (9.2.2026) johtaja, tutkimusprofessori Taina Saarisen (Jyväskylän yliopisto) ja dosentti, yliopistotutkija Nina Haltian (Turun yliopisto) antamaan lausuntonsa VTT Maria Pietilän tieteellisestä pätevyydestä kasvatustieteen, erityisesti korkeakoulututkimuksen (Educational Sciences, Especially Higher Education Research) dosentin arvoa varten. Molemmat asiantuntijat puoltavat dosentin arvon myöntämistä Pietilälle.
Dosentilta vaaditaan hyvä opetustaito (Yliopistolaki 558/2009). Dekaani voi vapauttaa hakijan opetusnäytteen antamisesta, jos opetusansiot ovat tiedekunnan dosenttiohjeen mukaisesti todennettavissa muutoin. Dekaani on 30.3.2026 tekemällään päätöksellä vapauttanut Pietilän opetusnäytteen antamisesta ja todennut opetusansiot hakemusasiakirjojen perusteella.
Johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on päättää dosentin arvon myöntämisestä.
Hakija täyttää yliopistolain 89 §:ssä dosentilta vaadittavan kelpoisuuden sekä filosofisen tiedekunnan dosentuuriohjeen dosentin arvoon vaadittavat kriteerit.
Esitys Tiedekuntaneuvosto toteaa, että VTT Maria Pietilä täyttää yliopistolaissa mainitut dosentin arvon edellytykset ja myöntää hänelle kasvatustieteen, erityisesti korkeakoulututkimuksen (Educational Sciences, Especially Higher Education Research) dosentin arvon Itä-Suomen yliopistoon.
Päätös Esityksen mukainen.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |