Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 23.04.2026/Pykälä 8


 

 

Dnro 187/01.01.02/2026

 

Valmistelija Henni Nevalainen

§ 8

Dekaanin ehdotus PsT Maija Korhosen ottamisesta apulaisprofessorin (Associate Professor, Tenure Track), psykologia, elämänkulun ja koulutuksen laadullinen tutkimus, tehtävään: tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Apulaisprofessorin (AssociateProfessor,TenureTrack),psykologia, elämänkulun ja koulutuksen laadullinen tutkimus, tehtävä on sijoitettukasvatustieteiden ja psykologianosastoon.Tehtäväkuvauksen mukaan:” Apulaisprofessorin (Associate Professor) tehtävänä on harjoittaa psykologian alan tutkimusta, ohjata väitöskirjatutkijoita, hankkia täydentävää rahoitusta tutkimushankkeille sekä kehittää omaa tutkimusryhmätoimintaa. Apulaisprofessori kehittää alan tutkimusta monitieteisessä yhteistyössä yliopiston sisällä erityisesti elämänkulun ja koulutuksen laadullisen tutkimuksen näkökulmasta ja organisoi monitieteisiä tutkimushankkeita. Apulaisprofessorin tehtävänä on antaa psykologian alan opetusta osana osaston eri oppiaineiden opintoja sekä ohjata pro gradu -tutkielmia sekä väitöskirjoja.

Tehtävään valittavan edellytetään osallistuvan hanketoimintaan, kansallisen ja kansainvälisen tutkimusrahoituksen hakuihin sekä tutkimusverkostoihin.

 

Tehtävään valittavalta edellytetään  

  • soveltuvaa tohtorin tutkintoa,
  • näyttöä tehtävän alaan suuntautuvasta itsenäisestä tutkimuksesta,
  • kokemusta yliopistollisesta opetus- ja ohjaustyöstä ja hyvää opetustaitoa sekä
  • hyvää suomen kielen taitoa sekä kykyä opettaa ja ohjata englannin kielellä. 

 

Tutkimusnäyttöjä arvioitaessa otetaan huomioon tieteellinen julkaisutoiminta, kansallinen ja kansainvälinen tutkimusyhteistyö, kokemus alan tutkimuksen kehittämisestä sekä hakuaktiivisuus täydentävän tutkimusrahoituksen hankinnassa. Opetus- ja ohjausnäyttöjä arvioitaessa otetaan huomioon valittavan opetusportfolio ja kokemus opinnäytteiden ohjaamisesta eri tasoilla.

 

Tehtävä täytetään 01.08.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan neljän (4) vuoden määräajaksi. Määräaikaisuuden perusteena on vakinaistamispolku, tenure track.  

 

Apulaisprofessorin (AssociateProfessor,TenureTrack), psykologia, elämänkulun ja koulutuksen laadullinen tutkimus, tehtävässä on kysePsTMaija Korhosen suorarekrytoinnista.Suorarekrytointiaon valmistellut dekaanin asettama tehtäväntäyttötoimikunta (dekaaniIlkka Huhtapj.,professoriHille Janhonen-Abruquah, vanhempi yliopistonlehtori Aino Äikäs, professoriHeidi Hyytinensekä professoriTaina Hintsa).  

 

AsiantuntijalausunnotKorhosenansioista apulaisprofessuuriin on pyydettyprofessoriJuha Holmalta (Jyväskylän yliopisto) ja professori Kirsti Lempiäiseltä (Lapin yliopisto).Lausuntojen mukaanKorhosellaon kelpoisuus ja ansiot apulaisprofessorin tehtävään sekä hyvät edellytykset täyttää määräajassa professorin palvelussuhteen kelpoisuusvaatimukset.

 

Kyseisen tehtävän tehtäväntäyttötoimikunta esittää yksimielisesti asiantuntijalausuntoihin sekä hakemusasiakirjoihin perustuen, että Korhonenotetaanapulaisprofessorin tehtävään.  

 

Tehtäväntäyttötoimikunnan puheenjohtaja on päätöksellään vapauttanutKorhosenopetusnäytteen antamisesta, sillä hänen opetusansionsa käyvät ilmi hakemusasiakirjoista.  Korhonen täyttää johtosäännössä mainitut apulaisprofessorin palvelussuhteen ehdot ja tehtävämäärityksessä mainitut edellytykset.  

 

Dekaanin ehdotus rehtorille on, ettäMaija Korhonen otetaan apulaisprofessorin (AssociateProfessor,TenureTrack),psykologia, elämänkulun ja koulutuksen laadullinen tutkimus, tehtävään neljän vuoden määräajaksi1.8.2026lukien. Määräaikaisuuden perusteena on vakinaistamispolku,tenuretrack.

 

Esitys Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta PsT Maija Korhosen ottamiseksi apulaisprofessorin (Associate Professor, Tenure Track), psykologia, elämänkulun ja koulutuksen laadullinen tutkimus, tehtävään 1.8.2026 lukien.

 

Päätös Esityksen mukainen.