Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Esityslista 18.06.2026/Asianro 6


 

 

Dnro 687/01.01.02/2026

 

Valmistelija Marko Junkkarinen

 

​​​Professorin, julkisoikeus, erityisesti valtiosääntöoikeus, tehtävänseloste ja dekaanin ehdotus apulaisprofessori Maija Dahlbergin kutsumiseksi tehtävään (vakinaistamispolku, Tenure Track): tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Yliopistolain (558/2009) 33 §:n mukaan professorin tehtävä voidaan täyttää kutsusta haettavaksi julistamatta silloin, kun tehtävään voidaan kutsua ansioitunut henkilö tai tehtävään valitaan määrärajaksi. Tehtävään voidaan valita kutsusta vain henkilö, joka kiistatta täyttää kelpoisuusvaatimukset. 

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 31 §:n mukaan professorin palvelusuhteeseen toistaiseksi tai yli kaksivuotiskaudeksi valittavan tulee olla tieteellisesti tai taiteellisesti pätevä ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito ja, jos se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan.  

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n mukaan dekaani päättää professorin tehtävänalasta ja tehtävänmäärityksestä tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. Dekaani päättää, vaaditaanko professorilta käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan. Dekaani tekee ehdotuksen rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.  

OTT Maija Dahlberg on otettu apulaisprofessorin, julkisoikeus, Tenure Track -tehtävään ajalle 1.12.2022-30.11.2026. Tehtävä on sijoitettu tiedekunnan oikeustieteiden laitokselle.  

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 30 §:n mukaisena tiedekunnan tehtävätäyttötoimikunta on seuraava: professori Seita Vesa pj., professori Mikko Aaltonen, professori Tomi Voutilainen, professori Kati Kulovesi, apulaisprofessori Sanna Mustasaari ja dekaani Matti Turtiainen sekä sihteereinä johtava hallintopäällikkö Marko Junkkarinen ja HR-erityisasiantuntija Tuula Ranne. 

 

Toimitettujen asiakirjojen perusteella tehtäväntäyttötoimikunta päätyi siihen, että edellytykset kutsumenettelyn käynnistämiseksi täyttyvät. Tehtäväntäyttötoimikunta on puoltanut arvioinnin käynnistämistä kokouksessaan 3.6.2026.  

 

Tehtävä on tarkoitus täyttää kutsusta 1.12.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan toistaiseksi.  

 

Tehtävän tehtäväseloste sisältää johtosäännön edellyttämät tehtäväalan ja tehtävämäärityksen. 

 

Professorilta ei edellytetä käytännön perehtyneisyyttä tehtävänalaan. 

 

Tehtäväseloste on käyty läpi kutsuttavan kanssa. Johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituisten tehtävien ja vakinaistamispolun tehtävien tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä.  

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee tehtäväselosteen sekä dekaanin ehdotuksen tehtävään kutsuttavasta.

 

Päätös