Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 24.03.2021 klo 13:15 - 14:25 / Ei tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
1   Kokouksen avaus
2   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3   Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kuuleminen dekaanin valinnassa
4   Dekaanin esitys neliportaisen uramallin vakinaisten tehtävien tehtävänalasta ja tehtävänmäärityksestä: Tiedekuntaneuvoston kuuleminen
5   FM Emmi-Leena Ihantolan väitöskirjan arvosteleminen
6   LL Kristiina Vuolukan väitöskirjan arvosteleminen
7   Biolääketieteen tutkinto-ohjelman ja MDP in Biomedicine kansainvälisen maisteriohjelman lukuvuoden 2021-2022 opetussuunnitelmien vahvistaminen
8   Gerontologian perusopintojen (25 op) opintokokonaisuuden lukuvuoden 2021-2022 opetussuunnitelman vahvistaminen
9   Logopedian koulutukseen sisältyvien lääketieteen laitoksen järjestämien opintojaksokuvausten vahvistaminen lukuvuodelle 2021-2022
10   Pastoraalipsykologisen yksilöpsykoterapeuttikoulutuksen valintaperusteiden ja opetussuunnitelman hyväksyminen
11   Sairaalakemistin koulutuksen opetussuunnitelman hyväksyminen lukuvuosille 2021-2023
12   Tiedoksi
13   Dekaanin esitys neliportaisen uramallin vakinaisten tehtävien tehtävänalasta ja tehtävänmäärityksestä: Tiedekuntaneuvoston kuuleminen
14   Gastroenterologian dosentin arvon myöntäminen LT Ville Männistölle
15   Farmakologian dosentin arvon myöntäminen FaT Teemu Natuselle
16   TtM Juuso Väistön väitöskirjan arvosteleminen
17   Kokouksen päätös

Osallistuja Tehtävä
Jäsenet
Levonen Anna-Liisa 1. varadekaani, puheenjohtaja
Forsberg Markus Professori, jäsen
Ketolainen Jarkko Professori, varajäsen
Vehviläinen-Julkunen Katri Professori, jäsen
Lönroos Eija Professori, varajäsen
Hiltunen Mikko Professori, jäsen
Peltomäki Timo Professori, varajäsen
Jääskeläinen Jarmo Professori, jäsen
Vanninen Ritva Professori, varajäsen
Kolehmainen Marjukka Professori, jäsen
Malm Tarja Professori, varajäsen
Kotikumpu Kari Henkilöstö, jäsen
Kanninen Katja Henkilöstö, varajäsen
Jarho Pekka Henkilöstö, jäsen
Karhunen Marja Leena Henkilöstö, varajäsen
Konttinen Arja Henkilöstö, jäsen
Ervasti Tuomas Henkilöstö, varajäsen
Laitinen Kirsti Henkilöstö, jäsen
Lahtela-Kakkonen Maija Henkilöstö, varajäsen
Saari Heli Opiskelija, jäsen
Auvinen Olli Opiskelija, varajäsen
Nikula Juho Opiskelija, jäsen
Lampén Emilia Opiskelija, varajäsen
Väliaho Eemu-Samuli Opiskelija, jäsen
Ilola Maria Opiskelija, varajäsen
Peltonen Aino Opiskelija, jäsen
Mertano Pinja Opiskelija, varajäsen
Olllikainen-Richards Hanna Johtava hallintopäällikkö, sihteeri, valmistelija
Muut valmistelijat
Järvelin-Pasanen Susanna Opintopalveluiden päällikkö
Koistinen Ella Amanuenssi
Muu osallistuja
Mönkkönen Jukka Rehtori