Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 21.12.2020/Pykälä 6

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Dnro 2023/01.01.03/2020

 

Valmistelija Arja Hirvonen

§ 6

Tiedekunnassa täytettäväksi tuleva tietojenkäsittelytieteen yliopisto-opettajan/yliopistonlehtorin, tehtävän tehtävänala ja tehtävänmääritys. Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 11 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus tiedekunnan neliportaisen uramallin vakituisten tehtävien ja vakinaistamispolun tehtävänalasta ja tehtävämäärityksestä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on korkeakoulujen esitysten pohjalta päättänyt korkeakoulujen lisäaloituspaikkojen suuntaamisesta lähivuosina alkaviin koulutuksiin. Ministeriön mukaan lisäämällä aloituspaikkoja toteutetaan hallitusohjelman tavoitteita koulutustason nostosta sekä eri alojen ja alueiden osaajapulaan vastaamisesta. Lisäksi pyritään tasoittamaan koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen taloudellisia vaikutuksia panostamalla osaamiseen ja nuorten mahdollisuuksiin kouluttautua.

Yliopiston johdon linjausten mukaisesti koulutuslaajennuksen toteuttamista tuetaan laajennusalojen opettajarekrytoinneilla, mitkä on tarkoitus resursoida laajennuksiin liittyvällä erityisrahoituksella ja mallirahoituksen kasvulla. Laajennusohjelma huomioidaan tiedekunnan strategisessa koulutuksen kehittämisessä.

Valtakunnallisten painotusten kautta tiedekunnassa koulutuslaajennus vaikuttaa erityisesti tietojenkäsittelytieteen koulutuksen järjestämiseen. Tietojenkäsittelytieteen laitoksella valmistellun mukaisesti esitetään täytettäväksi tietojenkäsittelytieteen vakinainen ylipisto-opettajan/yliopistonlehtorin tehtävä, mikä sijoittuu tiedekunnan Kuopion kampukselle. Tehtävä täytetään avoimen haun kautta.

Tehtävänkuvaus on seuraavanlainen:

Yliopisto-opettajan/yliopistonlehtorin tehtävä on opetuspainotteinen ja opetusalana on tietojenkäsittelytiede. Tehtävään kuuluu erityisesti perusopintotasoisen ohjelmistotuotannon ja ohjelmoinnin sekä tietorakenteiden opetuksen suunnittelua, kehittämistä ja toteuttamista sekä opinnäytteiden ohjausta. Yliopisto-opettaja/yliopistonlehtori on osaltaan arvioimassa ja kehittämässä alan koulutusta ja jatkuvaa oppimista sekä oppimisympäristöjen ja -menetelmien käyttöä koulutuksessa. Alan opetusta ja ohjausta annetaan tietojenkäsittelytieteen laitoksella suomeksi ja englanniksi. Tehtävään valittavalta edellytetään hyvää suomen kielen taitoa sekä kykyä opettaa tarvittaessa englannin kielellä.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee täytettäväksi tulevan tietojenkäsittelytieteen yliopisto-opettajan/yliopistonlehtorin tehtävänalan ja -määrityksen.

 

Päätös Esityksen mukainen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa