Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 28.10.2020/Pykälä 3

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Dnro 685/03.04.09/2020

 

Valmistelija Kaisu Kortelainen

§ 3

FL Inkeri Aulan kulttuurintutkimuksen, kulttuuriantropologian alaan kuuluvan väitöskirjan arvosteleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 1.8.2018 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on arvostella väitöskirjat. Filosofisen tiedekunnan erikseen antamien ohjeiden (21.5.2014) mukaan väitöskirjat arvostellaan asteikolla I - L.

 

FL Inkeri Aulan väitöskirjaksi tarkoittama tutkimus Angola kutsuu. Afrobrasilialainen maailmointi capoeirassa on tarkastettu julkisesti 2.10.2020. Vastaväittäjät akatemiatutkija Elina Hartikainen (Helsingin yliopisto) ja dosentti Petri Hoppu (Tampereen yliopisto) sekä tiedekunnan edustaja dosentti Kirsi Laurén puoltavat väitöskirjan hyväksymistä opinnäytteenä filosofian tohtorin tutkintoa varten ja esittävät sille arvosanaa magna cum laude approbatur.

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 44 §:n mukaan ennen väitöskirjan arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta.

 

Väittelijällä ei ole huomautettavaa lausunnoista. Vastaväittäjän ja tiedekunnan edustajan lausunnot ovat esityslistan liitteenä.

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 29 §:n mukaan opintosuorituksen arvosteluun saavat osallistua vain ne monijäsenisen hallintoelimen jäsenet tai varajäsenet, joilla on samantasoinen opintosuoritus tai jotka on otettu professorin tehtävään.

 

Linkki väitöskirjaan:

https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-3405-5/urn_isbn_978-952-61-3405-5.pdf

 

Esitys Asiassa annettujen lausuntojen perusteella tiedekuntaneuvosto arvostelee FL Inkeri Aulan väitöskirjan arvosanalla magna cum laude approbatur.

 

Päätös Esityksen mukainen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa