Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 14.12.2020/Pykälä 2

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

 

 

 

§ 2

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Johtosäännön mukaan kutsu monijäsenisen hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään seitsemän päivää ennen kokousta, ellei hallintoelin ole osaltaan toisin päättänyt.

 

Kokouskutsu on lähetetty 7.12.2020.

 

Johtosäännön mukaan yliopiston monijäseniset toimielimet ovat päätösvaltaisia, kun puheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Puheenjohtajan päätöksellä monijäseninen hallintoelin voi pitää sähköpostikokouksen tai kokoontua kokonaan tai osittain videoneuvottelun, puhelimen tai muun etäosallistumismuodon välityksellä. Puheenjohtaja on päättänyt, että kokous pidetään Teams-kokouksena.

 

Esitys Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksytään esityslista.

 

Päätös Tiedekuntaneuvosto totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Lisäksi tiedekuntaneuvosto otti käsiteltäväksi 11.12.2020 lähetetyn lisäesityslistan sekä ylimääräisen kokousasian, eli Elisa Silvennoisen väitöskirjan hyväksymisen ja arvostelemisen. Esityslistan järjestystä muutettiin siten, että väitöskirjojen hyväksymiset ja arvostelemiset käsiteltiin kokouksen alussa.


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa