Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 17.06.2020/Pykälä 4

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Dnro 864/01.01.03/2020

 

Valmistelija Arja Hirvonen

§ 4

Dekaanin ehdotus apulaisprofessorin tehtävään, Tenure Track, alana Biomass Production and Plantation Forestry, otettavasta. Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Tiedekunnan henkilöstösuunnitelman mukaisen apulaisprofessuurin sijoituspaikka on metsätieteiden osasto, Joensuun kampus. Tehtävään on harkittu otettavaksi ilman julkihakua MMT, dosentti Blas Mola-Yudego.

 

Tehtävänala ja tehtävänkuvaus on seuraava:

 

The duties of the Associate Professor in Biomass Production and Plantation Forestry include independent research on plantation forestry with focus on sustainable forest biomass production under changing operative environment. The research of Associate Professor is expected to be closely linked to one of the University's main strategic research focus areas, Environmental Change and Sustainable Use of Natural Resources, and strengthen the research profile of the Research Community for Forests and Bioeconomy (FOBI).

 

The position is research-oriented. The duties of the Associate Professor include leading and developing research and education as well as supervision at under-, postgraduate and doctoral levels in the field of the post. The associate professor is also expected to acquire external funding and strengthen the international research networks and collaboration, and serve in academic and societal expert roles.

 

Alakohtaisena arviointiryhmänä toimi varadekaani, professori Elina Oksanen (puheenjohtaja), professori Jyrki Kangas (osaston johtaja, metsätieteiden osasto) ja professori Teppo Hujala (metsätieteiden osasto).

 

Arviointiryhmä toteaa yhteenvetona, että MMT, dosentti Blas Mola-Yudego täyttää vakinaistamispolun apulaisprofessorin tasolle otettavan edellytykset sekä siihen vaadittavan pätevyyden ja olisi esitettävissä Biomass production and plantation forestry (Tenure Track) tehtävään neljän vuoden määräajaksi 1.8.2020 lukien.

 

Tenure Track -toimikunta käsitteli asiaa kokouksessaan 8.6.2020 ja puolsi asiaa.

 

Arviointiryhmän muistio, Mola-Yudegon cv, opetusportfolio ja julkaisuluettelo ovat esittelylistan liitteenä.

 

Dekaani on vapauttanut MMT, dosentti Blas Mola Yudegon opetusnäytteen antamisesta 8.6.2020 sillä perusteella, että hänellä on runsaasti yliopistollista opetuskokemusta Joensuun yliopistossa/Itä-Suomen yliopistossa ja useissa yliopistoissa ulkomailla.

 

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituisten tehtävien ja vakinaistamispolun tehtävien tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä. Johtosäännön 10 §:n mukaan dekaani tekee ehdotuksen rehtorille vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Tiedekunnan dekaani esittää yliopiston rehtorille, että MMT, dosentti Blas Mola-Yudego otetaan vakinaistamispolun apulaisprofessorin tehtävään, alana Biomass Production and Plantation Forestry neljän vuoden määräajaksi 1.8.2020 alkaen.

 

Esitys 1 Tiedekuntaneuvosto käsittelee täytettävänä olevan apulaisprofessorin tehtävän tehtäväalan ja tehtävämäärityksen.

 

Esitys 2 Tiedekuntaneuvosto käsittelee dekaanin ehdotuksen tehtävään otettavasta.

 

Päätös Esityksen mukainen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa