Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 17.06.2020/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Dnro 993/01.01.02/2020

 

Valmistelija Ulla Hurskainen

§ 8

Dekaanin ehdotus FT Helka Riionheimon ottamisesta professorin, karjalan kieli ja kulttuuri, tehtävään ajalle 1.7.2020 - 31.7.2021: tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.??

 

Professorin, karjalan kieli ja kulttuuri, tehtävä on sijoitettu Itä-Suomen yliopiston humanistiseen osastoon. Tehtäväselosteen mukaan: "Karjalan kielen ja kulttuurin professuuri on valtakunnallisesti ainoa alan yliopistollinen toimi. Sen tehtäväkenttään kuuluvat karjalan kielen ja karjalankielisen kulttuurin tutkimus sekä tutkimuksen koordinointi ja kehittäminen, karjalan kielen opetuksesta ja opinnäytetöiden ohjaamisesta vastaaminen sekä karjalan kielen säilymistä edistävä yhteiskunnallinen toiminta. Professorin vastuulla ovat myös alan jatko-opintojen edistäminen ja alaan liittyvien väitöskirjojen ohjaaminen.

 

Karjalan kielen ja kulttuurin oppiaine sijoittuu tiedekunnassa kieli- ja kulttuuritieteiden monitieteiseen tutkimusympäristöön, jonka yhteisiä laajoja tutkimusnäkökulmia ovat kieli- ja kulttuurikontaktit, kirjallisuus- ja taidejärjestelmät, ympäristö, sukupuoli ja rajat. Likeisimmin se niveltyy suomen kielen oppiaineeseen, jossa on kolme tutkimuksen painoalaa: 1) suomen aluemurteet ja muu puhekieli, 2) itämerensuomalaiset kielet ja kielikontaktit sekä 3) kielen käyttö ja kielen omaksuminen. Näistä karjalan kieleen ja kulttuuriin liittyvät läheisimmin kaksi ensin mainittua painoalaa. Karjalan kielen ja kulttuurin professuurin menestyksekäs hoito edellyttää tehtävään valittavalta karjalan lisäksi perehtyneisyyttä myös muihin itäisiin itämerensuomalaisiin kieliin sekä suomen itämurteisiin.  

 

Täytettävänä olevaan professuuriin vaaditaan tieteellinen pätevyys ja käytännöllistä perehtyneisyyttä tehtävänalaan. Käytännöllisellä perehtyneisyydellä tarkoitetaan tässä yhteydessä ensisijaisesti kokemusta yliopistollisista opetus- ja tutkimustehtävistä. Tehtävän menestyksellisen hoitamisen edellyttämään kielitaitoon kuuluu riittävä suomen kielen taito.

 

Tehtävään hakeneen ansioiksi voidaan katsoa kokemus tutkimushankkeiden suunnittelusta ja johtamisesta, akateemisten opinnäytteiden erityisesti väitöskirjojen ohjaamisesta, kansainvälisestä yhteistyöstä ja verkostoitumisesta sekä tiedeyhteisön hakijalle osoittamista asiantuntijatehtävistä.

 

Tehtävä on tarkoitus täyttää määräaikaisena ajalle 1.7.2020-31.7.2021. Määräaikaisuuden perusteena on avoimen tehtävän hoito.

 

Yliopistolain (558/2009) 31 §:n mukaan hakijoiden ja tehtävään kutsuttavien kelpoisuudesta ja ansioista on ennen valintaa pyydettävä lausunto vähintään kahdelta asiantuntijalta, kun henkilö valitaan toistaiseksi voimassa olevaan tai vähintään kahden vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen. Asiantuntijan esteellisyyteen sovelletaan hallintolain 27-29 §:ää. Asiantuntijoiden valinnasta, toiminnasta ja tehtävästä määrätään tarvittaessa johtosäännössä.

 

Professorin, karjalan kieli ja kulttuuri, tehtävää on hoitanut FT Helka Riionheimo sijaisena ajalla 1.8.2018-31.7.2019 ja 1.8.2019 (-30.6.2020). Riionheimoa on esitetty tehtävään avoimen tehtävän hoitajaksi ajalle 1.7.2020-31.7.2021. Tehtävässä kahden vuoden määräaika ylittyy aiemman tehtävänhoidon ja jatkoesityksen myötä. Näin ollen aiantuntijalausunnot Riionheimon kelpoisuudesta ja ansioista tehtävään on pyydetty seuraavilta: professori Tiina Onikki-Rantajääskö (Helsingin yliopisto) ja professori Sirkka Saarinen (Turun yliopisto). Asiantuntijat ovat lausunnoissaan todenneet Riionheimon kelpoiseksi tehtävään.?

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 31 §:n mukaan professorin palvelussuhteeseen tulee olla tieteellisesti tai taiteellisesti pätevä ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito ja, jos se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan.

Professorin, karjalan kieli ja kulttuuri tehtäväntäyttötoimikunta (varadekaani, professori Jopi Nyman (pj), professori Risto Turunen, professori Ilkka Huhta ja professori Marjatta Palander) esittää yksimielisesti asiantuntijalausuntoihin sekä Riionheimon hakemusasiakirjoihin perustuen, että Riionheimo otetaan tehtävään ajalle 1.7.2020- 31.7.2021.

 

FT Helka Riionheimo täyttää johtosäännön 31 §:ssä mainitut professorin kelpoisuusvaatimukset. Hän on tieteellisesti pätevä professorin, karjalan kieli ja kulttuuri, tehtävään ja hänellä on kyseisessä tehtävässä vaadittava kielitaito. Tehtäväntäyttötoimikunnan puheenjohtajan päätöksellä Riionheimo on vapautettu opetusnäytteen antamisesta. Opetustaidon on arvioitu täyttävän johtosäännön 31 § edellytykset (hyvä opetustaito).

 

Dekaanin ehdotus rehtorille on, että FT Helka Riionheimo otetaan professorin, karjalan kieli ja kulttuuri, tehtävään ajalle 1.7.2020- 31.7.2021. Määräaikaisuuden perusteena avoimen tehtävän hoito.

 

Esitys Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta FT Helka Riionheimon ottamiseksi professorin, karjalan kieli ja kulttuuri, tehtävään.

 

Päätös Esityksen mukainen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa