Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 24.11.2020/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Dnro 1618/01.01.03/2020

 

Valmistelija Hanna Ollikainen-Richards

§ 8

Dekaanin esitys akateemiselle rehtorille kliinisen opettajan, ravitsemusterapia, tehtävään otettavasta henkilöstä: Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10§:n 5 momentin, kohdan 9 mukaan dekaani tekee ehdotuksen rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Itä-Suomen yliopiston Lääketieteen laitoksella, kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikössä on ollut haettavan kliinisen opettajan (ravitsemusterapia) tehtävä toistaiseksi.

 

Tehtävää hakivat määräaikaan mennessä neljää henkilöä, FT, dosentti Aino-Maija Eloranta, FT, dosentti Maria Lankinen, TtT Reija Männikkö ja FT Jetta Tuokkola. Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö esittää 10.11.2020 päivätyssä esityksessään (liite), että Aino-Maija Eloranta nimitetään po. kliinisen opettajan tehtävään toistaiseksi 1.1.2021 alkaen. Lääketieteen laitos puoltaa esitystä.

 

Kliinisen opettajan palvelussuhteeseen valittavalla tulee olla soveltuva tohtorin tutkinto. Erityisestä syystä kliiniseksi opettajaksi voidaan valita erikoislääkärin tai erikoishammaslääkärin tutkinnon suorittanut taikka erikoislääkärin tai erikoishammaslääkärin oikeudet omaava. Lisäksi kliinisellä opettajalla tulee olla hyvä opetustaito (johtosääntö 31§).

 

Yliopiston opetus- ja tutkimustehtävää hoitavalta vaaditaan, että hän hallitsee sen kielen, suomen tai ruotsin, jolla hänen on annettava opetusta (Asetus 770/2009). Tiedekunnan dekaani myöntää erivapauden yliopistoasetuksen kielitaitovaatimuksiin (johtosääntö 33§).

 

Aino-Maija Eloranta on valmistunut terveystieteiden maisteriksi ravitsemustieteen koulutusalalta vuonna 2009 Kuopion yliopistosta ja Filosofian tohtoriksi ravitsemustieteen koulutusalalta vuonna 2014 Itä-Suomen yliopistosta. Hänelle on myönnetty ravitsemustieteen, erityisesti lasten ja nuorten ravitsemus, dosentin arvo vuonna 2018 Itä-Suomen yliopistosta. Ansioluettelo on liitteenä.

 

Tiedekunnan dekaani on päättänyt 16.11.2020, että Aino-Maija Elorannalta ei vaadita opetusnäytettä.

 

Itä-Suomen yliopiston toimivaltamääräyksen (1.1.2017) mukaisesti dekaani tekee esityksen neliportaisen uramallin mukaisen toistaiseksi täytettävän tehtävän, pl. professorit, täyttämisestä akateemiselle rehtorille.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee esityksen.

 

Päätös Esityksen mukainen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa