Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 16.12.2020/Pykälä 13

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Dnro 713/03.04.09/2020

 

Valmistelija Heidi Korhonen

§ 13

TtM Kirsi Leivosen väitöskirjan arvosteleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 1.8.2018 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on arvostella väitöskirjat. Terveystieteiden tiedekunnan tutkintoja ja opintoja koskevien pysyväismääräysten 13.4 §:n mukaan väitöskirjat arvostellaan asteikolla hylätty-hyväksytty-kiittäen hyväksytty. Kiittäen hyväksytty arvosana edellyttää, että mainintaa esittävät kaksi kolmesta (esitarkastajat ja vastaväittäjä) tarkastajasta.

 

TtM Kirsi Leivosen väitöskirjaksi tarkoittama tutkimus Lean -johtaminen terveydenhuollossa - tapaustutkimus yliopistosairaalassa on tarkastettu julkisesti 04.12.2020. Vastaväittäjä, dosentti Heljä Lundgren-Laine (Turun yliopisto), puoltaa väitöskirjan hyväksymistä opinnäytteenä terveystieteiden tohtorin tutkintoa varten ja esittää arvosanaksi hyväksytty. Molemmat esitarkastajat, dosentti Kristiina Junttila (Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä) ja dosentti Jori Reijula (Vetrea Terveys Oy), puoltavat väitöskirjan hyväksymistä opinnäytteenä terveystieteiden tohtorin tutkintoa varten ja esittävät arvosanaksi hyväksytty.

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 44 §:n mukaan ennen väitöskirjan arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Väittelijällä ei ole huomautettavaa lausunnoista. Esitarkastajien ja vastaväittäjän lausunnot ovat liitteenä.

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 29 §:n mukaan opintosuorituksen arvosteluun saavat osallistua vain ne monijäsenisen hallintoelimen jäsenet tai varajäsenet, joilla on saman tasoinen opintosuoritus tai jotka on otettu professorin tehtävään.

 

Esitys Asiassa annettujen lausuntojen perusteella tiedekuntaneuvosto arvostelee TtM Kirsi Leivosen väitöskirjan arvosanalla hyväksytty.

 

Päätös Esityksen mukainen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa