Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 16.12.2020/Pykälä 20

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Dnro 1970/00.01.01/2020

 

Valmistelija Hanna Ollikainen-Richards

§ 20

Toimivallan delegointi tiedekuntaneuvostolta dekaanille

Johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on mm. arvostella väitöskirjat.

 

Tiedekuntaneuvosto voi siirtää johtosäännön mukaan päätösvaltaansa kuuluvan asian dekaanin, tiedekuntien yhteistyöneuvottelukunnan tai tiedekunnan alaisen yksikön johtajan ratkaistavaksi.

 

Vuosittain osa tiedekunnan väitöstilaisuuksista ajoittuu siten, että väitöskirjojen arvosteleminen ei ole mahdollista lukukauden viimeisessä tiedekuntaneuvoston kokouksessa. Tutkinnon kirjaaminen edellyttää väitöskirjan arvostelemista, joten näissä tapauksissa tutkinnon saaminen viivästyy. Tiedekunnan ja sen yksiköiden tuloksen kannalta on myös tarkoituksenmukaista, että jatko-opiskelijan tutkinto kirjataan samalle vuodelle kuin väitöstilaisuus.

 

Esitys Delegoidaan dekaanille toimivaltaa seuraavasti:

 

Oikeus arvostella väitöskirjat vastaväittäjien lausuntojen perusteella lukukauden viimeisen tiedekuntaneuvoston kokouksen ja seuraavan lukukauden ensimmäisen tiedekuntaneuvoston kokouksen välisellä ajalla.


Päätös Esityksen mukainen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa