Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 16.12.2020/Pykälä 9

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Dnro 1613/01.01.03/2020

 

Valmistelija Hanna Ollikainen-Richards

§ 9

Dekaanin esitys akateemiselle rehtorille yliopistolehtorin, biolääketieteellinen pedagogiikka, tehtävään otettavasta henkilöstä: Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10§:n 5 momentin, kohdan 9 mukaan dekaani tekee ehdotuksen rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Itä-Suomen yliopiston toimivaltamääräyksen (1.1.2017) mukaisesti dekaani tekee esityksen neliportaisen uramallin mukaisen toistaiseksi täytettävän tehtävän, pl. professorit, täyttämisestä akateemiselle rehtorille.

 

Itä-Suomen yliopiston lääketieteen laitoksella, biolääketieteen yksikössä, on ollut haettavana yliopistonlehtorin (biolääketieteellinen pedagogiikka) tehtävä toistaiseksi.

 

Tehtävää hakivat määräaikaan mennessä FT, dosentti Tiina Jääskeläinen; FT, dosentti Sanna Oikari; LT, dosentti Anna Viitasalo ja FT Kati Väkeväinen.

 

Yliopistonlehtorin palvelussuhteeseen valittavan tulee olla soveltuvan tohtorin tutkinnon suorittanut ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito (johtosääntö 31§).

 

Yliopiston opetus- ja tutkimustehtävää hoitavalta vaaditaan, että hän hallitsee sen kielen, suomen tai ruotsin, jolla hänen on annettava opetusta (Asetus 770/2009). Tiedekunnan dekaani myöntää erivapauden yliopistoasetuksen kielitaitovaatimuksiin (johtosääntö 33§).

 

Kaikilla hakijoilla on tehtävään vaadittava soveltuva tohtorin tutkinto. Tehtäväntäyttöryhmä kutsui hakuasiakirjojen perusteella haastatteluun kaksi selvästi opetustehtävissä sekä oppimisympäristön kehittämisessä meritoituneinta hakijaa; FT, dosentti Tiina Jääskeläisen ja FT, dosentti Sanna Oikarin.  Täyttöryhmän näkemys on, että Tiina Jääskeläinen on selkeästi meritoituneempi opetuskokemuksen ja opetustyön kehittämistehtävien osalta, ja lisäksi hänellä on laaja-alaisempia näyttöjä oppimisympäristön kehittämisestä. Hän on myös suorittanut laajemmat pedagogiset opinnot, jotka sisältävät myös verkko-opetuksen pedagogiikkaa.

 

Lääketieteen laitos, biolääketieteen yksikkö esittää valintaesityksessä (liite), että FT, dosentti Tiina Jääskeläinen nimitetään po. yliopistonlehtorin tehtävään toistaiseksi 1.1.2021 alkaen.

 

Tiina Jääskeläinen on valmistunut filosofian tohtoriksi vuonna 1997 Kuopion yliopistosta. Hänelle on myönnetty lääketieteellisen molekyylibiologian dosentuuri vuonna 2011 Itä-Suomen yliopistosta.

 

FT Tiina Jääskeläisen CV ja julkaisuluettelo on liitteenä.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee esityksen.

 

Päätös Esityksen mukainen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa