Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Itä-Suomen yliopiston hallitus
Pöytäkirja 12.04.2021/Pykälä 3

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Dnro 12/00.03.01/2021

 

Valmistelija talous- ja rahoitusjohtaja Heini Koskenvuori 

§ 3

Tilinpäätös 2020

Yliopistolain (558/2009) 14 §:n 2 momentin mukaan hallituksen tehtävänä on mm. "päättää yliopiston toiminta- ja taloussuunnitelmasta sekä talousarviosta ja laatia tilinpäätös."

 

Yliopistolain 22 §:n 4 momentin mukaan yliopistokollegion tehtävänä on mm. "vahvistaa yliopiston tilinpäätös ja toimintakertomus sekä päättää vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja rehtorille."

 

Yliopistolain 65 §:n 4 momentin mukaan "Hallituksen on tehtävä tilinpäätöksen antamisen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä."

 

Itä-Suomen yliopiston vuoden 2020 tilinpäätös liitteenä 1.

 

Esitys Hallitus päättää hyväksyä ja allekirjoittaa sähköisesti vuoden 2020 tilinpäätöksen sekä esittää sen vahvistettavaksi yliopistokollegiolle. Hallitus tekee päätökset yliopiston tuloksen käsittelystä.

 

 Hallitus esittää, että tilintarkastuskertomukseen pyydetään tilintarkastajien lausuma tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja rehtorille tarkastetulta tilikaudelta.

 

Päätös Hallitus päätti

 

  1. hyväksyä ja allekirjoittaa sähköisesti liitteenä 1 olevan vuoden 2020 tilinpäätöksen;

 

  1.  esittää vuoden 2020 tilinpäätöksen yliopistokollegiolle vahvistettavaksi ja että tilikauden tulos 13 058 640,30 euroa kirjataan oman pääoman edellisten tilikausien voitto (tappio) - tilille kasvattamaan kertyneitä ylijäämiä.

 

  1.  esittää, että tilintarkastuskertomukseen pyydetään tilintarkastajien lausuma tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja rehtorille tarkastetulta tilikaudelta.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa