Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 21.04.2021/Pykälä 7

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Dnro 306/01.01.03/2021

 

Valmistelija Hanna Ollikainen-Richards

§ 7

Dekaanin esitys akateemiselle rehtorille yliopistolehtorin, hoitotiede, hoitotyön johtaminen, tehtävään otettavasta henkilöstä: Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10§:n 5 momentin, kohdan 9 mukaan dekaani tekee ehdotuksen rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Itä-Suomen yliopiston toimivaltamääräyksen (1.1.2017) mukaisesti dekaani tekee esityksen neliportaisen uramallin mukaisen toistaiseksi täytettävän tehtävän, pl. professorit, täyttämisestä akateemiselle rehtorille.

 

Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitoksella on ollut haettavana yliopistonlehtorin (hoitotiede, hoitotyön johtaminen) tehtävä toistaiseksi.

 

Tehtävää haki määräaikaan mennessä 10 hakijaa. Hakijayhteenveto on liitteenä.

 

Yliopistonlehtorin palvelussuhteeseen valittavan tulee olla soveltuvan tohtorin tutkinnon suorittanut ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito (johtosääntö 31§).

 

Yliopiston opetus- ja tutkimustehtävää hoitavalta vaaditaan, että hän hallitsee sen kielen, suomen tai ruotsin, jolla hänen on annettava opetusta (Asetus 770/2009). Tiedekunnan dekaani myöntää erivapauden yliopistoasetuksen kielitaitovaatimuksiin (johtosääntö 33§).

 

Hakijoilla on yhtä lukuun ottamatta tehtävään vaadittava soveltuva tohtorintutkinto. Tehtäväntäyttötyöryhmä kutsui hakuasiankirjojen perusteella haastatteluun seitsemän opetus- ja tutkimustehtävissä meritoitunutta haastateltavaa: TtT Eeva Harju, TtT Marja Hult, TtT Krista Jokiniemi, TtT Taina Kalliomäki, TtT Emilia Laukkanen, TtT Hannele Saunders ja TtT Anja Terkamo-Moisio.

 

Tehtäväntäyttöryhmä toteaa arviointimuistionsa (liite) yhteenvetona, että TtT Krista Jokiniemi omaa hakijoista parhaimmat edellytykset toimia hoitotieteen, hoitotyön johtaminen, yliopistonlehtorin tehtävässä.

 

Hoitotieteen laitos esittää, että TtT Krista Jokiniemi nimitetään po. yliopistonlehtorin tehtävään toistaiseksi 1.5.2021 alkaen.

 

Krista Jokiniemi on valmistunut terveystieteiden tohtoriksi vuonna 2014 Itä-Suomen yliopistosta.

 

TtT Krista Jokiniemen cv ja julkaisuluettelo ovat liitteenä.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee esityksen.

 

Päätös Esityksen mukainen. Katri Vehviläinen-Julkunen ei osallistunut asian käsittelyyn.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa