Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 16.06.2021/Pykälä 7


 

 

Dnro 657/01.01.03/2021

 

Valmistelija Hanna Ollikainen-Richards

§ 7

Dekaanin esitys akateemiselle rehtorille yliopistolehtorin, biolääketiede, tehtävään otettavasta henkilöstä: Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10§:n 5 momentin, kohdan 9 mukaan dekaani tekee ehdotuksen rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Itä-Suomen yliopiston toimivaltamääräyksen (1.1.2017) mukaisesti dekaani tekee esityksen neliportaisen uramallin mukaisen toistaiseksi täytettävän tehtävän, pl. professorit, täyttämisestä akateemiselle rehtorille.

 

Itä-Suomen yliopiston lääketieteen laitoksella, biolääketieteen yksikössä on ollut haettavana yliopistonlehtorin (biolääketiede) tehtävä toistaiseksi.

 

Tehtävää haki määräaikaan mennessä kaksi hakijaa: FT Sanna Oikari ja FT Virpi Tiitu. Hakijayhteenveto on liitteenä.

 

Yliopistonlehtorin palvelussuhteeseen valittavan tulee olla soveltuvan tohtorin tutkinnon suorittanut ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito (johtosääntö 31§).

 

Yliopiston opetus- ja tutkimustehtävää hoitavalta vaaditaan, että hän hallitsee sen kielen, suomen tai ruotsin, jolla hänen on annettava opetusta (Asetus 770/2009). Tiedekunnan dekaani myöntää erivapauden yliopistoasetuksen kielitaitovaatimuksiin (johtosääntö 33§).

 

Hakijoilla on tehtävään vaadittava soveltuva tohtorintutkinto. Tehtäväntäyttötyöryhmä kutsui molemmat hakijat haastatteluun.

 

Tehtäväntäyttöryhmä toteaa arviointimuistionsa (liite) yhteenvetona, että FT Virpi Tiitu omaa hakijoista parhaimmat edellytykset toimia biolääketieteen yliopistonlehtorin tehtävässä.

 

Lääketieteen laitos, biolääketieteen yksikkö esittää, että FT Virpi Tiitu nimitetään po. yliopistonlehtorin tehtävään toistaiseksi 1.8.2021 alkaen.

 

Virpi Tiitu on valmistunut filosofian tohtoriksi vuonna 2002 Joensuun yliopistosta. Hänelle on myönnetty kudosteknologian dosentin arvo vuonna 2011 Itä-Suomen yliopistosta.

 

FT Virpi Tiitun CV ja julkaisuluettelo ovat liitteenä.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee esityksen.

 

Päätös Esityksen mukainen.