Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Itä-Suomen yliopiston yliopistokollegio
Pöytäkirja 19.02.2021/Pykälä 4

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Dnro 13/00.03.00/2021

 

§ 4

Seuraavan hallituksen eri ryhmiin kuuluvien henkilöiden lukumäärä

Yliopistolain 22 § 4 momentin 1 kohdan mukaan yliopistokollegion tehtävänä on päättää hallituksen jäsenmäärästä sekä hallituksen ja sen jäsenten toimikauden pituudesta.

 

Itä-Suomen yliopiston hallituksessa on tällä hetkellä:

 

- professoreita kaksi

- muuta opetus- ja tutkimushenkilöstöä sekä muuta henkilöstöä

kaksi

- opiskelijoita kaksi sekä

- yliopistoyhteisön ulkopuolisia jäseniä neljä.

 

Nykyisen hallituksen toimikausi päättyy 31.12.2021.

 

Esitys Yliopistokollegio päättää, että 1.1.2022 toimikautensa aloittavan hallituksen eri ryhmiin kuuluvien henkilöiden lukumäärä on seuraava:

 

- professoreita kaksi

- muuta opetus- ja tutkimushenkilöstöä sekä muuta henkilöstöä

kaksi

- opiskelijoita kaksi sekä

- yliopistoyhteisön ulkopuolisia jäseniä neljä.

 

Päätös Esityksen mukainen.


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa