Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 16.03.2021/Pykälä 3

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Dnro 54/01.01.01/2021

 

Valmistelija Ulla Hurskainen

§ 3

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kuuleminen dekaanin valinnassa

Yliopistolain 14 § 3 momentin mukaan hallituksen tehtävänä on ottaa suoraan rehtorin alaisuudessa toimiva johtava henkilöstö, jollei se ole siirtänyt tehtävää muulle yliopiston toimielimelle.

 

Johtosäännön 10 §:n mukaan "Hallitus valitsee rehtorin esityksestä dekaanin tiedekuntaneuvoston toimikaudeksi rehtorin kuultua tiedekuntaneuvostoa. Dekaanin tulee olla tai olla ollut nimitettynä vakituiseen tai vähintään viiden vuoden määräaikaiseen professorin tai tutkimusprofessorin tehtävään, joka liittyy tiedekunnan koulutus- ja tutkimusaloihin."

 

Dekaanin tehtävät on kuvattu yliopiston johtosäännön 10 §:ssä (liitteenä).

 

Filosofisen tiedekunnan dekaanin tehtävään ajalle 1.1.2022-31.12.2025 saapui määräaikaan 26.2.2021 mennessä yhteensä kaksi (2) hakemusta. Hakijat olivat aakkosjärjestyksessä seuraavat: dosentti, PhD Juha Mäkinen ja tiedekunnan nykyinen dekaani, kasvatustieteen professori, KT Janne Pietarinen.

 

Hakijoiden hakemusasiakirjat on toimitettu 3.3.2021 sähköpostitse tiedekuntaneuvoston jäsenille.

 

Esitys Rehtori kuulee tiedekuntaneuvostoa dekaanin valinnasta.

 

Päätös Esityksen mukainen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa