Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 19.04.2021/Pykälä 7

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Dnro 1568/01.01.02/2020

 

Valmistelija Ulla Hurskainen

§ 7

Dekaanin ehdotus PhD Honglin Chenin ottamisesta professorin, sosiaalityö, erityisesti, gerontologinen sosiaalityö, tehtävään: tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. 

 

Tehtäväselosteen mukaan: "Professorin tehtäviin kuuluvat sosiaalityön tutkimuksen ja opetuksen kehittäminen, kansallisen ja kansainvälisen verkostoitumisen edistäminen, tutkimusryhmien perustaminen ja johtaminen sekä täydentävän tutkimusrahoituksen hankkiminen. Professorin tutkimus- ja opetustehtävät painottuvat sosiaalihuollon ikääntymistutkimukseen ja gerontologisen sosiaalityön vahvistamiseen ja kehittämiseen. Hän osallistuu oppiaineensa ja tutkimusalueidensa edustajana monitieteiseen tutkimus- ja opetusyhteistyöhön Itä-Suomen yliopiston strategisilla painoalueilla. Opetustehtäviin kuuluu monitieteistä tohtorikoulutusta ja sosiaalityön perustutkintokoulutusta. Tehtävä sijoittuu yhteiskuntatieteiden laitokselle Kuopion kampukselle.

 

Professorilta vaaditaan tieteellinen pätevyys, jonka arvioinnissa kiinnitetään huomiota tieteelliseen tutkimukseen ja kykyyn johtaa tutkimustyötä. Professorilla tulee olla kyky antaa korkeatasoista tutkimukseen perustuvaa opetusta ja ohjata opinnäytteitä.

 

Tehtävään valittavalta edellytetään erinomaista englannin kielen taitoa, kykyä ohjata ja opettaa englannin kielellä.

 

Täytettävänä olevaan professorin tehtävään ei vaadita käytännöllistä perehtyneisyyttä tehtävänalaan.

 

Tehtävä on tarkoitus täyttää kutsusta 1.8.2021 lukien toistaiseksi".

Yliopistolain (558/2010) 33 §:n 2 momentin mukaan professorin tehtävä voidaan täyttää kutsusta haettavaksi julistamatta silloin, kun tehtävään voidaan kutsua ansioitunut henkilö tai tehtävään valitaan määräajaksi. Tehtävään voidaan valita kutsusta vain henkilö, joka kiistatta täyttää kelpoisuusvaatimukset. Tehtävään on tarkoitus kutsua PhD Honglin Chen.

 

Yliopistolain (558/2009) 31 §:n mukaan hakijoiden ja tehtävään kutsuttavien kelpoisuudesta ja ansioista on ennen valintaa pyydettävä lausunto vähintään kahdelta asiantuntijalta, kun henkilö valitaan toistaiseksi voimassa olevaan tai vähintään kahden vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen. Asiantuntijan esteellisyyteen sovelletaan hallintolain 27-29 §:ää. Asiantuntijoiden valinnasta, toiminnasta ja tehtävästä määrätään tarvittaessa johtosäännössä.

 

Asiantuntijalausunnot PhD Honglin Chenin kelpoisuudesta ja ansioista kyseessä olevaan professorin tehtävään on pyydetty dekaanin 11.1.2021 tekemän päätöksen mukaisesti seuraavilta: professori Simon Biggs (University of Melbourne, Australia) ja professori Marjaana Seppänen (Helsingin yliopisto). Asiantuntijat ovat lausunnossaan todenneet, että PhD Honglin Chen on kiistatta kelpoinen professorin, sosiaalityö, erityisesti gerontologinen sosiaalityö, tehtävään.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 31 §:n mukaan professorin palvelussuhteeseen tulee olla tieteellisesti tai taiteellisesti pätevä ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito ja, jos se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan.

 

Professorin, sosiaalityö, erityisesti gerontologinen sosiaalityö, tehtäväntäyttötoimikunta (professori Eeva Jokinen (pj), professori Juha Hämäläinen, professori Timo Toikko, professori Riitta Vornanen ja dekaani Sari Rissanen) esittää yksimielisesti asiantuntijalausuntoihin sekä hakemusasiakirjoihin perustuen, että PhD Honglin Chen otetaan tehtävään.

 

PhD Hongling Chen täyttää johtosäännön 31 §:ssä mainitut professorin kelpoisuusvaatimukset. Hän on kiistatta kelpoinen professorin, sosiaalityö, erityisesti gerontologinen sosiaalityö, tehtävään ja hänellä on kyseisessä tehtävässä vaadittava kielitaito. Tehtäväntäyttötoimikunnan puheenjohtajan päätöksellä Honglin Chen on vapautettu opetusnäytteen antamisesta. Opetustaidon on arvioitu täyttävän johtosäännön 31 § edellytykset (hyvä opetustaito).

Dekaanin ehdotus rehtorille on, että Honglin Chen otetaan 1.8.2021 lukien professorin, sosiaalityö, erityisesti gerontologinen sosiaalityö, tehtävään.  

 

Esitys  Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta PhD Honglin Chen ottamisesta professorin, sosiaalityö, erityisesti gerontologinen sosiaalityö, tehtävään 1.8.2021 lukien toistaiseksi.

 

Päätös Esityksen mukainen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa