Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 14.06.2021/Pykälä 10


 

 

Dnro 329/01.01.03/2021

 

Valmistelija Ulla Hurskainen

§ 10

Dekaanin ehdotus yliopistonlehtorin, yhteiskuntatieteet, tehtävään otettavasta: tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Yliopistonlehtorin, yhteiskuntatieteet, tehtävä on sijoitettu yhteiskuntatieteiden laitokselle (Joensuun kampus). Tehtävä on ollut haettavana 29.3.2021 päättyneenä aikana. Tehtävää hakivat määräaikaan mennessä Doctor of Social Sciences Choroszewicz Marta, PhD in Philosophy Foroutan Yaghoob, YTT Eskelinen Teppo, KTT Haanpää Leena, YTT Homanen Riikka, YTT Kainulainen Jari, YTT Koivunen Tuija, YTT Laihiala Tuomo, YTT Mustosmäki Armi, PhD in Sociology Nehring Daniel, YTT Nikunen Minna, PhD in Management Shahzad Farrukh, YTT Sihto Tiina, YTT Sotkasiira Tiina, YTT Syväterä Jukka, FT Tervonen-Concalves Leena ja PhD in Migrations and Interethnic relations Wang Lijuan. 

 

Tiedekuntaneuvoston 22.2.2021 käsittelemän tehtäväkuvauksen mukaan:

" Yliopistonlehtorin tehtäviin kuuluu opettaa englanninkieliseen Yhteiskuntatieteiden kandidaattiohjelmaan kuuluvia opintojaksoja perus- ja aineopinnoissa ja ohjata opinnäytetöitä. Lisäksi tehtäviin kuuluu kyseisen tutkinto-ohjelman koordinointi ja opinto-ohjaustehtäviä sekä yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen tekeminen omalla erikoisalalla.

Yliopistonlehtorille voi kuulua myös hallinnollisia tehtäviä.

 

Yliopistonlehtorin palvelussuhteeseen valittavan tulee olla soveltuvan tohtorin tutkinnon suorittanut, ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito (johtosääntö 31§). Tässä tehtävässä soveltuvia tohtorintutkinnon aloja ovat sosiaalipolitiikka, sosiologia, yhteiskuntapolitiikka tai vastaava. Opetusansioita arvioitaessa luetaan eduksi pedagogisten opintojen suorittaminen (johtosääntö 32 §).

 

Tehtävään valittavalta edellytetään erinomaista suullista ja kirjallista englannin kielen taitoa, joka mahdollistaa sujuvan opettamisen ja ohjaamisen englanniksi, sekä sujuvaa suomen kielen taitoa. Lisäksi häneltä edellytetään tietoverkkoympäristössä tapahtuvassa opetuksessa tarvittavia tietoteknisiä taitoja ja valmiuksia.

 

Erityiseksi ansioksi tehtävää täytettäessä katsotaan jollekin laitoksen painoalalle sijoittuva korkeatasoinen tutkimus- ja julkaisutoiminta."

 

Yhteiskuntatieteiden laitos on esittänyt, että yliopistolehtorin, yhteiskuntatieteet, tehtävään otetaan YTT Teppo Eskelinen 1.8.2021 lukien. Laitoksen esitys perusteluineen on liitteenä.

 

YTT Teppo Eskelinen täyttää johtosäännössä mainitut yliopistonlehtorin palvelussuhteen ehdot ja tehtävämäärityksessä mainitut edellytykset. Dekaani on laitoksen esityksestä päätöksellään 4.6.2021 vapauttanut Eskelisen opetusnäytteen antamisesta, sillä hänen opetusansionsa käyvät ilmi hakemusasiakirjoista.

 

Dekaanin ehdotus akateemiselle rehtorille on, että YTT Teppo Eskelinen otetaan yliopistonlehtorin, yhteiskuntatieteet, tehtävään 1.8.2021 lukien.

 

Esitys  Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta YTT Teppo Eskelisen ottamiseksi yliopistonlehtorin, yhteiskuntatieteet, tehtävään 1.8.2021 lukien.

 

Päätös Esityksen mukainen.