Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 14.06.2021/Pykälä 4


 

 

Dnro 1004/01.08.00/2020

 

Valmistelija Ulla Hurskainen

§ 4

Dosentin arvon myöntäminen tanssit. toht. Hanna Pohjolalle

Tanssitaiteen tohtori Hanna Pohjola on hakenut monitieteisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (interdisciplinary health and well-being research) dosentin arvoa Itä-Suomen yliopistoon. Dosenttihakemus on pantu vireille 2.6.2020 Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa.

 

Yliopistolain (558/2009) 89 §:n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön sekä hyvä opetustaito.

 

Yhteiskuntatieteiden laitos on todennut Pohjolan hakeman dosentuurin tarkoituksenmukaiseksi osaston opetuksen ja tutkimuksen kannalta seuraavin perustein: "Pohjolan tutkimusten yhteydet sairauskokemuksia tutkivaan sosiaalipsykologian osaan ovat ilmeiset, ja Pohjolan yhteistyö sosiaalityön oppiaineen kanssa kertoo hänen tutkimuksensa yhteyksistä myös muihin yhteiskuntatieteisiin. Koska Pohjola on tehnyt yhteistyötä myös psykiatrian sekä soveltavan fysiikan tutkijoiden kanssa, hän voisi jatkossakin toimia linkkinä yhteiskuntatieteiden ja noiden tieteenalojen välillä".

 

Johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on päättää dosentin arvon myöntämisestä.

 

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan dekaani päätti kutsua asiantuntijoiksi (15.2.2021) professori emerita Marja-Liisa Honkasalon (Turun yliopisto), sekä professori Suvi Salmenniemen (Turun yliopisto) antamaan lausuntonsa tanssit. toht. Hanna Pohjolan tieteellisestä pätevyydestä monitieteisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (interdisciplinary health and well-being research) dosentin arvoa varten. Dekaanin nimeäminä asiantuntijoina toimineet Honkasalo ja Salmenniemi puoltavat dosentin arvon myöntämistä Pohjolalle.

 

Pohjola on suorittanut seuraavat tutkinnot: Tanssitaiteen tohtori v. 2013 (Helsingin Teatterikorkeakoulu), TTM v. 2013 (Itä-Suomen yliopisto), fysioterapeutti-AMK v. 2013 (Savonia-amk, Kuopio), TTK v. 2012 (Itä-Suomen yliopisto) sekä TanssM v. 2005 (Helsingin Teatterikorkeakoulu). Pohjola on toiminut tutkijatohtorina 1.9.2016 - 31.8.2020 (Itä-Suomen yliopisto), anatomian sivutoimisena tuntiopettajana (tuki- ja liikuntaelimistö, dissektiot) vv. 2010-2015 ja 2017 (Itä-Suomen yliopisto), tutkijatohtorina vv. 2015-2016 (Itä-Suomen yliopisto) sekä vierailevana tutkijana, 4 kk, v. 2013, (The University of the Sunshine Coast).

 

Dosentilta vaaditaan hyvä opetustaito (Yliopistolaki 558/2009). Dekaani voi vapauttaa hakijan opetusnäytteen antamisesta, jos opetusansiot ovat tiedekunnan dosenttiohjeen mukaisesti todennettavissa muutoin. Dekaani on 26.5.2021 tekemällään päätöksellä vapauttanut Pohjolan opetusnäytteen antamisesta ja todennut opetusansiot hakemusasiakirjojen perusteella.

 

Esitys  Tiedekuntaneuvosto toteaa, että tanssit. toht. Hanna Pohjola täyttää yliopistolaissa mainitut dosentin arvon edellytykset ja myöntää Pohjolalle monitieteisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (interdisciplinary health and well-being research) dosentin arvon Itä-Suomen yliopistoon.

 

Päätös Esityksen mukainen.