Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 16.06.2021/Pykälä 6


 

 

Dnro 2023/01.01.03/2020

 

Valmistelija Arja Hirvonen

§ 6

Dekaanin ehdotus yliopistonlehtorin/yliopisto-opettajan tehtävään otettavasta, alana tietojenkäsittelytiede. Tiedekuntaneuvoston kuuleminen.

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituisten tehtävien ja vakinaistamispolun tehtävien tehtävänalasta ja tehtävänmäärityksestä.

 

Tehtävän sijoituspaikka on luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan tietojenkäsittelytieteen laitos, Kuopion kampus.

 

Tehtävä on ollut julkisesti haettavana 3.2.2021 saakka ja uudelleen 1.4.2021 saakka. Tehtävään hakivat em. hauissa määräaikaan mennessä seuraavat henkilöt: FT Laure Fauch, FM Ulla Gain, FT Keijo Haataja, FT Marko Hassinen, FT Marko Jäntti, FT Radu Mariescu-Istodor, FM Katja Pietiäinen, MSc Himat Shah ja FT Tapani Toivonen. FT Marko Jäntti on peruuttanut hakemuksensa.

 

Alakohtaisena arviointiryhmänä toimi tietojenkäsittelytieteen laitoksen johtaja, professori Markku Hauta-Kasari, laitoksen varajohtaja yliopistonlehtori Erkki Pesonen ja professori Markku Tukiainen.

Arviointiryhmä haastatteli hakijat FT Keijo Haatajan, FT Marko Hassisen, FM Katja Pietiäisen, ja FT Tapani Toivosen.

 

Arviointiryhmä toteaa arviointimuistionsa yhteenvetona, että FT Tapani Toivonen omaa hakijoista parhaimmat edellytykset toimia tietojenkäsittelytieteen yliopistonlehtorin tehtävässä. Arviointimuistio, FT Tapani Toivosen cv, opetusportfolio ja julkaisuluettelo ovat esityslistan liitteenä.

 

Yliopistonlehtorin palvelusuhteeseen valittavan tulee olla soveltuvan tohtorin tutkinnon suorittanut, ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito (johtosääntö 31§). Tehtävään valittavalta edellytetään hyvää suomen kielen taitoa sekä kykyä opettaa tarvittaessa englannin kielellä.

 

Dekaani on vapauttanut 9.6.2021 FT Tapani Toivosen opetusnäytteen antamisesta sillä perusteella, että hänellä on runsaasti yliopistollista opetus- ja ohjauskokemusta.

 

FT Tapani Toivonen täyttää johtosäännössä mainitut yliopistonlehtorin kelpoisuusvaatimukset ja tehtävämäärityksen edellytykset.

 

Tiedekunnan dekaani esittää akateemiselle rehtorille, että FT Tapani Toivonen otetaan tietojenkäsittelytieteen yliopistonlehtorin tehtävään 1.8.2021 alkaen toistaiseksi.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee esityksen tehtävään otettavasta.

 

Päätös Esityksen mukainen.