Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 16.06.2021/Pykälä 13


 

 

Dnro 993/01.01.02/2020

 

Valmistelija Ulla Hurskainen

§ 13

Dekaanin ehdotus FT Helka Riionheimon ottamisesta professorin, karjalan kieli ja kulttuuri tehtävään ajalle 1.8.2021-31.7.2022: tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.?

?

Professorin, karjalan kieli ja kulttuuri, tehtävä on sijoitettu Itä-Suomen yliopiston humanistiseen osastoon.  Tehtävää on hoitanut FT Helka Riionheimo sijaisena ajalla 1.8.2018-31.7.2019 ja 1.8.2019 -30.6.2020. Riionheimo on hoitaa tehtävää ajalla 1.7.2020-31.7.2021 perusteena avoimen tehtävän hoito (tiedekuntaneuvostoa on kuultu esityksestä 17.6.2020).

 

Humanistinen osasto on esittänyt, että Riionheimo otetaan ajalle 1.8.2021-31.7.2022 hoitamaan karjalan kielen ja kulttuurin professorin tehtävää. Perusteena on avoimen tehtävän hoito ja karjalan kielen oppiaineen määräaikaiset tehtäväjärjestelyt.

 

Asiantuntijalausunnot Riionheimon kelpoisuudesta ja ansioista karjalan kielen ja kulttuurin professorin tehtävään on vuonna 2020 pyydetty professori Tiina Onikki-Rantajääsköltä (Helsingin yliopisto) ja professori Sirkka Saariselta (Turun yliopisto). Asiantuntijat ovat lausunnoissaan todenneet Riionheimon kelpoiseksi tehtävään. ?Asiantuntijalausunnot ovat liitteenä.

 

FT Helka Riioheimo täyttää Itä-Suomen yliopiston johtosäännössä 31 §:ssä mainitut professorin kelpoisuusvaatimukset. Hän on tieteellisesti pätevä professorin (karjalan kieli ja kulttuuri) tehtävään ja hänellä on hyvä opetustaito.

 

Dekaanin ehdotus rehtorille on, että FT Helka Riionheimo otetaan ajalle 1.8.2021-31.7.2022 professorin, karjalan kieli ja kulttuuri tehtävään. Määräaikaisuuden perusteena on avoimen tehtävän hoito ja karjalan kielen oppiaineen määräaikaiset tehtäväjärjestelyt. 

 

Esitys Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta FT Helka Riionheimon ottamiseksi professorin, karjalan kieli ja kulttuuri, tehtävään ajalle 1.8.2021-31.7.2022.

 

Päätös Esityksen mukainen.