Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 16.06.2021/Pykälä 6


 

 

Dnro 178/03.04.09/2021

 

Valmistelija Kaisu Kortelainen

§ 6

TM Joonas Riikosen systemaattisen teologian alaan kuuluvan väitöskirjan arvosteleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 1.8.2018 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on arvostella väitöskirjat. Filosofisen tiedekunnan erikseen antamien ohjeiden (21.5.2014) mukaan väitöskirjat arvostellaan asteikolla I - L.

 

TM Joonas Riikosen väitöskirjaksi tarkoittama tutkimus "Relationaalinen minuus ja vastavuoroisuuteen luotu ihminen. Häpeäteologiset konstruktiot modernissa keskustelussa" on tarkastettu julkisesti 4.6.2021. Vastaväittäjä professori Risto Saarinen (Helsingin yliopisto) sekä tiedekunnan edustaja yliopistonlehtori Suvi-Maria Saarelainen puoltavat väitöskirjan hyväksymistä opinnäytteenä teologian tohtorin tutkintoa varten ja esittävät sille arvosanaa magna cum laude approbatur.

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 44 §:n mukaan ennen väitöskirjan arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta.

 

Väittelijällä ei ole huomautettavaa lausunnoista. Vastaväittäjän ja tiedekunnan edustajan lausunnot ovat esityslistan liitteenä.

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 29 §:n mukaan opintosuorituksen arvosteluun saavat osallistua vain ne monijäsenisen hallintoelimen jäsenet tai varajäsenet, joilla on samantasoinen opintosuoritus tai jotka on otettu professorin tehtävään.

 

Linkki väitöskirjaan:

https://erepo.uef.fi/handle/123456789/25172

 

 

Esitys Asiassa annettujen lausuntojen perusteella tiedekuntaneuvosto arvostelee TM Joonas Riikosen väitöskirjan arvosanalla magna cum laude approbatur.

 

Päätös Esityksen mukainen.