Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 27.10.2021/Pykälä 7


 

 

Dnro 1496/01.01.03/2021

 

Valmistelija Hanna Ollikainen-Richards

§ 7

Dekaanin esitys akateemiselle rehtorille kliinisen opettajan, parodontologia, tehtävään otettavasta henkilöstä: Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10§:n 5 momentin, kohdan 9 mukaan dekaani tekee ehdotuksen rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Itä-Suomen yliopiston lääketieteen laitoksella, hammaslääketieteen yksikössä on ollut haettavan kliinisen opettajan (parodontologia) tehtävä toistaiseksi.

 

Tehtävää haki määräaikaan mennessä erikoishammaslääkäri Anniina Haro.

 

Kliinisen opettajan palvelussuhteeseen valittavalla tulee olla soveltuva tohtorin tutkinto. Erityisestä syystä kliiniseksi opettajaksi voidaan valita erikoislääkärin tai erikoishammaslääkärin tutkinnon suorittanut taikka erikoislääkärin tai erikoishammaslääkärin oikeudet omaava. Lisäksi kliinisellä opettajalla tulee olla hyvä opetustaito (johtosääntö 31§).

 

Yliopiston opetus- ja tutkimustehtävää hoitavalta vaaditaan, että hän hallitsee sen kielen, suomen tai ruotsin, jolla hänen on annettava opetusta (Asetus 770/2009). Tiedekunnan dekaani myöntää erivapauden yliopistoasetuksen kielitaitovaatimuksiin (johtosääntö 33§).

 

Hammaslääketieteen yksikkö esittää esityksessään (liite), että erikoishammaslääkäri Anniina Haro nimitetään po. kliinisen opettajan tehtävään 1.1.2022 alkaen toistaiseksi. Lääketieteen laitoksen johtaja puoltaa esitystä.

 

Anniina Haro on valmistunut hammaslääketieteen lisensiaatiksi vuonna 2012 Oulun yliopistosta ja erikoishammaslääkäriksi vuonna 2021. Hänellä on meneillään tohtorin tutkintoon johtava parodontologian väitöskirjatyö. CV on liitteenä.

 

Anniina Harolta ei vaadita opetusnäytettä.

 

Itä-Suomen yliopiston toimivaltamääräyksen (1.1.2017) mukaisesti dekaani tekee esityksen neliportaisen uramallin mukaisen toistaiseksi täytettävän tehtävän, pl. professorit, täyttämisestä akateemiselle rehtorille.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee esityksen.

 

Päätös Esityksen mukainen.