Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 25.08.2021/Pykälä 5


 

 

Dnro 1085/01.08.00/2021

 

Valmistelija Arja Hirvonen

§ 5

FT Jaakko Sarinin opetusnäytteen kuunteleminen ja arvosteleminen dosentin arvon myöntämistä varten alana lääketieteellinen fysiikka, erityisesti analyyttinen fotoniikka (Medical physics, especially analytical photonics)

Yliopistolain 558/2009 89§:n mukaan dosentilta vaaditaan hyvä opetustaito. Pääsääntöisesti opetustaito arvioidaan hakemusasiakirjoista ilmenevien tietojen perusteella. Tällöin huomioidaan käytännön opetuskokemus yliopistotasolla ja näytöt opinnäytteiden ohjauksesta, suoritetut korkeakoulupedagogiset opinnot, muu pedagoginen kelpoisuus sekä aiemmin vähintään arvosanalla hyvä hyväksytty opetusnäyte, joka on annettu yliopistotasoiseen tehtävään.

 

Dosentilta edellytettävän hyvän opetustaidon arvioimiseksi FT Jaakko Sarinin tulee, varadekaanin päätöksen 23.6.2021 mukaisesti, antaa opetusnäyte dosentin arvon myöntämiseksi alana lääketieteellinen fysiikka, erityisesti analyyttinen fotoniikka (Medical physics, especially analytical photonics). Hän antaa opetusnäytteen aiheena "Optical spectroscopy".

 

Opetusnäytteestä annetaan arvosana asteikolla välttävä - tyydyttävä - hyvä - kiitettävä - erinomainen.

 

Opetusnäyte arvioidaan tiedekunnan ohjeistuksen 17.3.2021 mukaan. Opetusnäytteen arvioinnissa kiinnitetään huomiota mm. arvioitavan kykyyn

  • jäsentää opetettava aihe kuulijoille ymmärrettäväksi,
  • perustella esittämiään ajatuksia ja väitteitä,
  • hyödyntää alan uusinta tutkimusta,
  • opettaa innostavasti ja ajatuksia herättävästi,
  • olla vuorovaikutuksessa opiskelijoiden kanssa,
  • aktivoida ja tukea oppimista,
  • laatia oppimateriaali kohdejoukko huomioiden,
  • hyödyntää verkko- ja monimuotopedagogiikan opetusmenetelmiä, ja
  • huomioida etä- ja lähiopetuksen (hybridiopetuksen) tarpeet ja mahdollisuudet, hallita opetustilannetta.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto kuuntelee FT Jaakko Sarinin opetusnäytteen ja antaa sille arvosanan.

 

Päätös Opetusnäyte hyväksyttiin arvosanalla kiitettävä (4/5).