Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 22.09.2021/Pykälä 9


 

 

Dnro 1084/01.01.02/2021

 

Valmistelija Arja Hirvonen

§ 9

Professorin, metsäekosysteemien toiminnan prosessipohjainen mallinnus, tehtävän tehtäväntäyttöseloste ja dekaanin ehdotus apulaisprofessori Annamari (Ari) Laurénin kutsumiseksi tehtävään. Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

MMT, dosentti Annamari (Ari) Laurén on otettu apulaisprofessorin, metsäekosysteemien toiminnan prosessipohjainen mallinnus, Tenure Track -tehtävään ajalle 1.1.2018-31.12.2021. Tehtävä on sijoitettu tiedekunnan metsätieteiden osastolle.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 30 §:n mukaisena tiedekunnan tehtävätäyttötoimikuntana on toiminut arviointiryhmä puheenjohtajanaan dekaani Jukka Jurvelin, jäseninään, sovelletun fysiikan laitoksen johtaja, professori Kari Lehtinen, professori Mikko Kolehmainen ympäristötieteiden laitokselta sekä professori Timo Pukkala metsätieteiden osastolta. Toimitettujen asiakirjojen ja haastattelun perusteella arviointiryhmä päätyi siihen, että lainmukaiset edellytykset kutsumenettelyn käynnistämiseksi täyttyvät ja että apulaisprofessori Annamari (Ari) Laurén on kutsuttavissa alansa professuuriin. Tenure Track toimikunta on puoltanut arvioinnin käynnistymistä kokouksessaan 9.9.2021.

 

Esityslistan liitteenä ovat arviointiryhmän muistio sekä Laurénin cv, opetusportfolio ja julkaisuluettelo.

 

Yliopistolain (558/2009) 33 §:n mukaan professorin tehtävä voidaan täyttää kutsusta haettavaksi julistamatta silloin, kun tehtävään voidaan kutsua ansioitunut henkilö tai tehtävään valitaan määrärajaksi. Tehtävään voidaan valita kutsusta vain henkilö, joka kiistatta täyttää kelpoisuusvaatimukset.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 31 §:n mukaan professorin palvelusuhteeseen toistaiseksi tai yli kaksivuotiskaudeksi valittavan tulee olla tieteellisesti tai taiteellisesti pätevä ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito ja, jos se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n mukaan dekaani päättää professorin tehtävänalasta ja tehtävänmäärityksestä tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. Dekaani päättää, vaaditaanko professorilta käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan. Dekaani tekee ehdotuksen rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Metsäekosysteemien toiminnan prosessipohjaisen mallinnuksen professorin tehtävän tehtäväntäyttöseloste sisältää johtosäännön edellyttämät tehtäväalan ja tehtävämäärityksen sekä esityksen tehtävään kutsuttavasta. Luonnos tehtäväntäyttöselosteesta esityslistan liitteenä.

 

Kutsuttava on hyväksynyt tehtäväntäyttöselosteen ja tehtävämäärityksen.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee metsäekosysteemien toiminnan prosessipohjaisen mallinnuksen professorin tehtäväntäyttöselosteen sekä dekaanin ehdotuksen tehtävään kutsuttavasta.

 

Päätös Esityksen mukainen.