Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 21.09.2021/Pykälä 11


 

 

Dnro 431/01.01.02/2021

 

Valmistelija Ulla Hurskainen

§ 11

Dekaanin ehdotus Teemu Makkosen ottamisesta professorin, aluetutkimus ja talousmaantiede, tehtävään: tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. 

 

Tehtäväselosteen mukaan: "Tehtävän alana on talousmaantieteellinen aluetutkimus ja erityisesti raja-alueiden kehitys. Alue ajatellaan laajana, esimerkiksi skaaloihin, territoriaalisuuteen, aluekehittämiseen ja -politiikkaan suuntaavana näkökulmana. Talousmaantieteen kehyksessä tarkastelu nojautuu teoreettiseen ja soveltavaan lähestymistapaan, jossa tutkimusmenetelmät ja niiden kehittäminen ovat keskiössä.

 

Professori osallistuu tieteenalansa kehittämiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Professorin tehtävään kuuluu myös hakea aktiivisesti ulkopuolista tutkimusrahoitusta, kehittää ja johtaa alansa tutkimusryhmiä.

Professorin tehtävänä on tehdä ja ohjata tieteellistä tutkimustyötä sekä antaa siihen perustuvaa perus- ja jatko-opetusta.

 

Tehtävä on tarkoitus täyttää kutsusta 1.11.2021 lukien toistaiseksi."

 

Yliopistolain (558/2010) 33 §:n 2 momentin mukaan professorin tehtävä voidaan täyttää kutsusta haettavaksi julistamatta silloin, kun tehtävään voidaan kutsua ansioitunut henkilö tai tehtävään valitaan määräajaksi. Tehtävään voidaan valita kutsusta vain henkilö, joka kiistatta täyttää kelpoisuusvaatimukset. Tehtävään on tarkoitus kutsua FT Teemu Makkonen.

 

Yliopistolain (558/2009) 31 §:n mukaan hakijoiden ja tehtävään kutsuttavien kelpoisuudesta ja ansioista on ennen valintaa pyydettävä lausunto vähintään kahdelta asiantuntijalta, kun henkilö valitaan toistaiseksi voimassa olevaan tai vähintään kahden vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen. Asiantuntijan esteellisyyteen sovelletaan hallintolain 27-29 §:ää. Asiantuntijoiden valinnasta, toiminnasta ja tehtävästä määrätään tarvittaessa johtosäännössä.

 

Asiantuntijalausunnot FT Teemu Makkosen kelpoisuudesta ja ansioista kyseessä olevaan professorin tehtävään on pyydetty dekaanin 20.4.2021 tekemän päätöksen mukaisesti seuraavilta: professori Teis Hansen (University of Copenhagen) ja professori Markku Sotarauta (Tampereen yliopisto). Asiantuntijat ovat lausunnossaan todenneet, että FT Teemu Makkonen on kiistatta kelpoinen professorin, aluetutkimus ja talousmaantiede, tehtävään.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 31 §:n mukaan professorin palvelussuhteeseen tulee olla tieteellisesti tai taiteellisesti pätevä ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito ja, jos se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan.

 

Professorin, aluetutkimus ja talousmaantiede, tehtäväntäyttötoimikunta (tutkimusjohtaja Petri Kahila, professori Olga Davydova-Minguet, professori Jarmo Kortelainen, professori Ilkka Liikanen, professori James Scott ja dekaani Sari Rissanen) esittää yksimielisesti asiantuntijalausuntoihin sekä hakemusasiakirjoihin perustuen, että FT Teemu Makkonen otetaan tehtävään.

 

FT Teemu Makkonen täyttää johtosäännön 31 §:ssä mainitut professorin kelpoisuusvaatimukset. Hän on kiistatta kelpoinen professorin, aluetutkimus ja talousmaantiede, tehtävään. Tehtäväntäyttötoimikunnan puheenjohtajan päätöksellä Teemu Makkonen on vapautettu opetusnäytteen antamisesta. Opetustaidon on arvioitu täyttävän johtosäännön 31 § edellytykset (hyvä opetustaito).

 

Dekaanin ehdotus rehtorille on, että Teemu Makkonen otetaan 1.11.2021 lukien professorin, aluetutkimus ja talousmaantiede, tehtävään.  

 

Esitys  Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta FT Teemu Makkosen ottamisesta professorin, aluetutkimus- ja talousmaantiede, tehtävään 1.11.2021 lukien toistaiseksi.

 

Päätös Esityksen mukainen.