Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Itä-Suomen yliopiston hallitus
Pöytäkirja 14.12.2021/Pykälä 3


 

 

Dnro 12/00.03.01/2021

 

Valmistelijat

Rehtori Jukka Mönkkönen

Talous- ja rahoitusjohtaja Heini Koskenvuori  

§ 3

Talousarvio 2022

Yliopistolain (558/2009) 14 §:n 2 momentin 2-kohdan mukaan hallituksen tehtävänä on mm. "päättää yliopiston toiminta- ja taloussuunnitelmasta sekä talousarviosta ja laatia tilinpäätös." 

 

Hallitus on kokouksessaan 11.12.2019 hyväksynyt yliopiston strategian 

kaudelle 2021-2030. Strategiassa hyväksytyt ohjelmat (1. Tieteeseen 

perustavaa ymmärrystä, 2. Ajantasaista ja uusiutuvaa oppimista, 3. 

Osallistuva ja osallistava yliopistoyhteisö) toimivat yliopiston 

toimintasuunnitelmana ohjaten strategian konkreettista etenemistä sekä strategisen rahoituksen kohdentamista. Päivitetyt strategiset ohjelmat 

ovat liitteenä 1. 

 

Yliopiston johtoryhmä käsitteli talousarvion 8.12.2021 kokouksessaan. 

Hallitus käsitteli talousarvion 2022 laadinnan lähtökohtia 6.9.2021 

hallituksen kokouksessa ja talousarvion valmistelun tilannetta 3.11.2021 kokouksessa. 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön viimeisin perusrahoituslaskelma on 

saatu 6.10.2021. Lisäksi 7.10.2021 saatiin indeksin muuttumisesta 

johtunut tarkennettu arvio kokonaisrahoituksesta. Vuonna 2022 opetus- ja 

 kulttuuriministeriön myöntämä perusrahoitus arvioidaan 

lisääntyvän 2,3 M€ vuoden 2021 talousarviosta. Perusrahoitukseen on arvioitu OKM arvion lisäksi lisäaloituspaikkarahoitusta haettujen 

aloituspaikkojen määrän mukaisesti. Lopullinen rahoituksen määrä 

vahvistuu vasta talousarvion valmistuttua. Perusrahoitus sisältää 5,1 

M€ lisäaloituspaikkarahoitusta, josta 0,8 M€ on arviota vuodelle 2022 haetuista uusista lisäaloituspaikoista. 

 

Sijoitus- ja rahoitustoiminnan realisoituvia tuottoja on talousarviossa 5,4 

M€. Yliopiston vuoden 2022 talousarvio on 0,2 M€ voitollinen. Tulokseen 

sisältyy 0,7 M€ OKM ja rahoituksen käytön ajoituserosta johtuvaa voittoa 

ja -0,9 M€ vuonna 2021 saatua strategista rahoitusta, joka käytetään 

vuonna 2022. Täydentävän rahoituksen tavoite on 79,0 M€ tiedekuntien 

esitysten mukaisesti.  Investointibudjetti on 10,7 M€ sisältäen arvioidut 

investointiavustukset.  Lahjoitus- ja testamenttirahastojen käyttöä on 

budjetoitu 1,2 M€. Valtion vastinrahakampanjan keräystuottoja arvioidaan kertyvän 2 M€. Keräystuotot rahastoidaan, mikä pienentää sidottujen 

rahastojen muutosta. Keräystuottojen ja rahastosiirron yhteisvaikutus 

tulokseen on 0. 

 

Talous- ja rahoitusjohtaja esittelee asiaa kokouksessa tarkemmin.    

 

 

Esitys Hallitus hyväksyy liitteenä 1 olevat päivitetyt strategiset ohjelmat ja liitteenä 2 olevan talousarvion 2022.  

 

Päätös Esityksen mukaisesti.